– Jaa, se on tääl­lä ari­na nä­kö­jään vää­rin­päin, Nuo­hous­toi­mi Kor­te­nie­mi Ky:n Las­se Kor­te­nie­mi jut­te­lee verk­kai­seen tyy­liin­sä sa­mal­la, kun ot­sa­lam­pun va­lo­kei­la pyyh­käi­see pit­kin tu­li­pe­sää.

– Koh­ta­lai­sen vä­hän käy­te­tyn nä­köi­nen tak­ka. Mut­ta vas­ta­han ne ovat nämä ta­lot­kin ra­ken­net­tu. Et­tä uu­si on tak­ka­kin, Las­se tuu­maa.

Las­se on ke­rin­nyt tii­rail­la uran­sa ai­ka­na mel­ko mo­nen ta­kan ja pii­pun si­suk­siin. Ko­la­rin yrit­tä­jien 4. mar­ras­kuu­ta pal­kit­se­ma vuo­den yk­si­ny­rit­tä­jä on työs­ken­nel­lyt nuo­hoo­ja­na jo 32 vuot­ta.

– En­sin tein isäl­le op­pi­so­pi­muk­sel­la töi­tä ja kun isä jäi eläk­keel­le, jat­koin yrit­tä­jä­nä.

Las­se on syn­ty­jään Ko­la­rin Ve­ne­jär­vel­tä, mut­ta eh­ti ai­koi­naan teh­dä mut­kan Kes­ki-Suo­meen.

– 11 vuot­ta olin pois­sa tääl­tä. En­sin Rau­man te­la­kal­la nel­jä vuot­ta ja sit­ten seit­se­män vuot­ta Tik­ka­kos­kel­la ko­ne­pa­ja­hom­mis­sa.

90-lu­vun la­man myö­tä työt lop­pui­vat.

– Hun­tee­ra­sin ai­ka­ni, et­tä mi­täs per­ha­naa sitä te­ki­si, mut­ta vii­mein kyp­syin aja­tuk­seen, et­tä ei­kö­hän muu­te­ta ta­kai­sin tän­ne. Sii­tä saak­ka olen teh­nyt näi­tä hom­mia.

Välillä olisi kolmas käsi tarpeen

Kol­mes­sa­kym­me­nes­sä vuo­des­sa on moni asia muut­tu­nut, mut­ta mi­ten on no­ki­ko­la­rin työn lai­ta?

– Pe­ri­aat­teet ovat kyl­lä py­sy­neet sa­moi­na. Pii­put ja tu­li­si­jat har­ja­taan no­es­ta, et­tä ne ovat toi­mi­via ja tur­val­li­sia, Las­se tii­vis­tää.

– Mut­ta tu­li­si­jo­jen ke­hi­tys on muut­ta­nut työn­te­koa jon­kun ver­ran. En­nen päi­vän työt sai teh­tyä, jos si­nul­la oli ni­vel­kau­ha, las­ku­har­ja ja vai­je­ri. Ei­vät ne tänä päi­vä­nä enää rii­tä, pi­tää ol­la omia vi­ri­tyk­siä ja har­jo­ja. Tä­hän­kään tak­kaan et saa kau­haa mah­tu­maan. Tänä päi­vä­nä ha­e­taan myös pie­nem­piä hii­li­pääs­tö­jä, di­rek­tii­vit mää­rää­vät. Se­kin vai­kut­taa ra­ken­tee­seen.

Lasse korteniemi muistuttaa vapaa-ajanasuntojen omistajia, että nuohous kannattaa tilata tiuhempaan kuin kolmen vuoden välein, jos tulipesä on käytössä koko lämmityskauden.

Las­sen edes­sä ko­ho­a­va tak­ka on ka­pea ja siro. On tul­tu kau­as niis­tä ajois­ta, kun ta­lois­sa ja mö­keis­sä suo­sit­tiin mas­sii­vi­sia muu­rat­tu­ja uu­ne­ja.

– 90-lu­vun ra­ken­nus­buu­min ai­kaan ra­ken­net­tiin ”hu­pi­tak­ko­ja”. Ne oli sel­lai­sia val­ta­via avo­tak­ko­ja, joi­hin kun kur­kis­ti tu­li­pe­sään, näki tai­vaan. Vii­si­tois­ta vuot­ta sit­ten alet­tiin lait­taa oi­kei­ta va­raa­via tak­ko­ja – vuo­lu­ki­vi- ja kaa­ke­liu­u­ne­ja – ja nyt ta­kat al­ka­vat ol­la täl­lai­sia il­maa kier­rät­tä­viä si­sus­tu­se­le­ment­te­jä, Las­se sa­noo.

Pii­puis­sa­kin on ta­pah­tu­nut muu­tos­ta.

– Ny­kyi­sin on pal­jon ke­vyt­piip­pu­ja. Nii­tä­hän yh­teen vä­liin ar­vos­tel­tiin, kun lä­pi­vien­neis­tä syt­tyi tu­li­pa­lo­ja. Sil­loin aja­tel­tiin, et­tä mitä enem­män eris­tet­tä lä­pi­vien­tei­hin lai­te­taan, tur­val­li­suus on taat­tu. Mut­ta se oli­kin toi­sin­päin, Las­se hy­mäh­tää.

Las­se muis­tut­taa, et­tä nuo­hous kan­nat­taa hoi­taa sään­nöl­li­ses­ti. Va­ki­tui­sen asun­non ja vuok­ra­käy­tös­sä ole­van va­paa-aja­na­sun­non tu­li­si­jat hor­mei­neen pi­tää nuo­hout­taa ker­ran vuo­des­sa ja omas­sa käy­tös­sä ole­vis­sa va­paa-aja­na­sun­nois­sa kol­men vuo­den vä­lein.

– Mut­ta jos omas­sa käy­tös­sä ole­va va­paa-aja­na­sun­to on käy­tös­sä koko läm­mi­tys­kau­den, kan­nat­taa hun­tee­ra­ta, pi­täi­si­kö vä­hän use­am­min nuo­hout­taa.

Tyttäret samalla tiellä

Las­sel­la on ikää mit­ta­ris­sa 62 vuot­ta. Eläk­keel­le hän ei vie­lä suo aja­tus­ta.

– Sa­no­taan­ko näin, et­tä en ole ihan vie­lä aa­mu­kam­paa os­ta­nut, Las­se vir­nui­lee.

– Kyl­lä­hän näi­tä hom­mia te­kee, jos vain py­syy kun­nos­sa.

Suu­rim­man osan työ­vuo­sis­taan Las­se on työs­ken­nel­lyt yk­si­ny­rit­tä­jä­nä.

– He­le­ve­tin kyl­mäl­lä il­mal­la kai­paa kyl­lä työ­ka­ve­ria, Las­se hö­räh­tää.

– Ja on­han se nät­ti hom­ma, kun kum­pi­kin tie­tää, mitä te­kee. Toi­nen ka­tol­la ja toi­nen si­säl­lä, ja tal­vel­la voi vaih­del­la sen mu­kaan vuo­roa, mi­ten pa­lel­taa.

Vä­lil­lä Las­se on pääs­syt te­ke­mään töi­tä yh­des­sä tyt­tä­ren­sä kans­sa.

– Mi­nul­la on it­se asi­as­sa kak­si ty­tär­tä nuo­hoo­ji­na, Tan­ja Yl­läs­jär­vi Tam­pe­reel­la ja He­le­na Kor­te­nie­mi Ra­nu­al­la.

Las­se raap­paa vie­lä vii­mei­sen ker­ran tu­li­pe­sää ja nap­saut­taa imu­rin pääl­le.

– Sil­le, joka kek­si ot­sa­lam­pun, an­tai­sin kyl­lä No­be­lin pal­kin­non. Näi­tä kun en­sim­mäi­sen hom­ma­sin ai­koi­naan, tun­tui, et­tä tai­vas au­ke­si. En­nen sitä teh­tiin töi­tä tas­ku­lamp­pu kou­ras­sa. Oli se tur­va­ton­ta tou­hua aa­mu- ja il­ta­pi­me­äl­lä kiik­kua lamp­pu kou­ras­sa ka­tol­le.

Tä­nään ka­tol­la ei tar­vi­ta lamp­pua. Au­rin­ko he­lot­taa kuin ke­vääl­lä kon­sa­naan.

– Kiin­te­ät ti­ka­puut pi­täi­si muu­ten ol­la joka ta­los­sa. Huo­pa­kat­to­kin on liu­kas kun on kuu­ra ja vä­hän lun­ta. Alu­mii­ni­tik­kail­ta jos tip­puu, ei ku­kaan kor­vaa mi­tään. Tur­val­li­suus on täs­sä työs­sä tär­ke­ää.