Vuon­na 1983 täy­tin 30 vuot­ta, ja ys­tä­vä­ni os­ti­vat mi­nul­le syn­ty­mä­päi­vä­lah­jak­si las­ket­te­lu­suk­set. Ne oli­vat elä­mä­ni en­sim­mäi­set suk­set, ei­kä mi­nul­la ol­lut en­nes­tään min­kään­lais­ta las­ket­te­lu­ko­ke­mus­ta. Lah­ja oli kui­ten­kin niin mie­lui­nen, et­tä sii­tä al­koi ko­ko­naan uu­si har­ras­tus.

Suk­set tar­vit­si­vat tie­tys­ti si­teet ja muut va­rus­teet. Ei­kä sii­nä vie­lä kaik­ki – myös puo­li­sol­le piti hank­kia omat vä­li­neet. Pa­ras ys­tä­vä­pa­ris­kun­tam­me jou­tui puo­les­taan te­ke­mään sa­man han­kin­nan. Näin olim­me pian kaik­ki va­rus­tau­tu­mas­sa uu­teen har­ras­tuk­seen, ei­kä in­nos­ta ol­lut pu­laa.

En­sim­mäi­si­nä vuo­si­na teim­me päi­vä­ret­kiä ete­län hiih­to­kes­kuk­siin, ku­ten El­li­vuo­rel­le ja Hi­mok­sel­le. Siel­lä har­joit­te­lim­me las­ket­te­lun al­kei­ta ja kar­tu­tim­me tai­to­jam­me. In­to oli kova, ja pian al­koi tun­tua sil­tä, et­tä oli­si pääs­tä­vä ko­kei­le­maan vä­hän isom­pi­a­kin mä­kiä.

Ke­säl­lä 1983 aloim­me suun­ni­tel­la mat­kaa poh­joi­seen. Isom­pia rin­tei­tä löy­tyi­si La­pis­ta, ja se­hän al­koi kuu­los­taa hou­kut­te­le­val­ta. Os­tin jopa kir­ja­sen, jos­sa esi­tel­tiin Suo­men las­ket­te­lu­rin­tei­tä. Kun sil­mii­ni osui Yl­läk­sen rin­ne­va­li­koi­ma ja eri­tyi­ses­ti mai­nin­ta pe­rä­ti 3,5 ki­lo­met­rin rin­tees­tä, aja­tus La­pin-mat­kas­ta al­koi saa­da vauh­tia.

Syk­syl­lä vas­taan tuli so­pi­vas­ti il­moi­tuk­sia: ”Hiih­dä hal­val­la La­pis­sa.”

Tämä sopi mai­ni­os­ti myös sen­het­ki­seen ta­lou­del­li­seen ti­lan­tee­seem­me. Niin­pä va­ra­sim­me La­pin Mat­kai­lun kaut­ta mö­kin Äkäs­lom­po­los­ta, Tiu­ra­jär­ven­tiel­tä, hie­man Hu­mi­nan ohi. Aja­tuk­se­na oli, et­tä mö­kil­tä oli­si kä­ve­ly­mat­ka ky­län pal­ve­lui­hin. Mat­ka ajoi­tet­tiin tam­mi­kuul­le.

Mat­kaan läh­det­tiin Naan­ta­lis­ta, ja yö­vyim­me vä­lil­lä Ou­lus­sa. Jo ajo­mat­ka po­lan­tei­sil­la teil­lä ta­ka­ve­toi­sel­la BMW:llä oli oma elä­myk­sen­sä. Lo­pul­ta saa­vuim­me tun­tu­ri­tien ris­teyk­seen, ja pää­tim­me, et­tä en­nen mök­kiin aset­tu­mis­ta pi­tää tie­ten­kin käy­dä kat­so­mas­sa ne kuu­lui­sat Yl­läk­sen rin­teet.

Ajoim­me his­sien ala-ase­mil­le ja siel­lä meil­le al­koi vä­hi­tel­len sel­vi­tä, mitä ”Hiih­dä hal­val­la La­pis­sa” käy­tän­nös­sä tar­koit­ti.

His­si­li­puis­ta ei tar­vin­nut mak­saa, kos­ka his­sit ei­vät ol­leet tam­mi­kuus­sa edes käy­tös­sä!

La­pin Mat­kai­lus­ta, jon­ka kaut­ta olim­me ma­joi­tuk­sen va­ran­neet, ei ku­kaan ol­lut mai­nin­nut, et­tä rin­ne­kau­si al­kai­si vas­ta hel­mi­kuus­sa. Sii­nä sitä sit­ten ol­tiin, La­pis­sa as­ti, las­ket­te­lu­lo­ma edes­sä ja ko­ti­ky­län puo­lel­la rin­teet kiin­ni.

Pakkanen oli kova. Kuva: Markku Jussila

Ky­se­lim­me Äkäs­lom­po­los­sa pai­kal­li­sil­ta, mil­lai­nen ti­lan­ne oli Yl­läs­jär­ven puo­lel­la. Ku­kaan ei tun­tu­nut tie­tä­vän asi­as­ta mi­tään var­maa. Niin­pä pää­tim­me seu­raa­va­na päi­vä­nä läh­teä it­se kat­so­maan.

Mat­kaa ker­tyi Han­nu­kai­sen kaut­ta noin 35 ki­lo­met­riä suun­taan­sa, sil­lä ny­kyis­tä mai­se­ma­tie­tä ei tuol­loin vie­lä ol­lut.

Yl­läs­jär­ven puo­lel­la rin­teet oli­vat sen­tään au­ki, mut­ta vain ala­o­sis­taan. Pak­ka­nen oli ni­mit­täin pauk­ku­nut yli 30 as­tees­sa, jo­ten ylem­piin rin­tei­siin ei ol­lut asi­aa. Kun ver­tai­lu­koh­ta­na oli­vat ete­län hiih­to­kes­kuk­set ja esi­mer­kik­si El­li­vuo­ren rin­teet, pel­kät ala­rin­teet tar­jo­si­vat mel­ko vaa­ti­mat­to­man las­ket­te­lu­e­lä­myk­sen.

Em­me kui­ten­kaan an­ta­neet pe­rik­si, vaan kä­vim­me sit­ke­äs­ti las­ket­te­le­mas­sa lä­hes joka päi­vä koko vii­kon ajan. Oli­han tän­ne as­ti tul­tu, ja suk­sil­le piti saa­da käyt­töä.

Lo­man vii­mei­se­nä päi­vä­nä sää lo­pul­ta suo­si sen ver­ran, et­tä pää­sim­me his­sil­lä ylös as­ti. Pääs­tiin siis las­ke­maan se kol­me ja puo­li ki­lo­met­riä pit­kä rin­ne – ja mui­hin­kin us­kal­tau­dut­tiin, mitä nyt hyy­tä­väs­sä kyl­myy­des­sä tar­jet­tiin.

Huipulle lopulta päästiin! Kuva: Markku Jussila

Lo­man jäl­keen tun­nel­mat oli­vat sil­ti ris­ti­rii­tai­set. En­sim­mäi­nen La­pin-mat­kam­me oli jät­tä­nyt sen ver­ran kit­ke­rän muis­ton La­pin Mat­kai­lun tie­dot­ta­mi­ses­ta, et­tä to­te­sim­me saa­neem­me eh­kä kak­si reis­sua: en­sim­mäi­sen ja vii­mei­sen.

On­nek­si pää­tös ei pi­tä­nyt.

Vuo­sien mit­taan olem­me pa­lan­neet Äkäs­lom­po­loon lä­hes joka tal­vi jo yli 30 vuo­den ajan. Vii­meis­ten kym­me­nen vuo­den ai­ka­na tun­tu­ri on kut­su­nut mei­tä myös syk­syi­sin.

En­sim­mäi­nen mat­ka ei siis men­nyt ai­van suun­ni­tel­mien mu­kaan, mut­ta lo­pul­ta sii­tä tuli al­ku pit­käl­le ja rak­kaak­si muo­dos­tu­neel­le pe­rin­teel­le.