Ylläs Ski Resort valmistautuu kovalla tohinalla tulevaan talvikauteen. Rinteiden avaustavoite molemmin puolin Yllästä on asetettu marraskuun 21. päivään. Varsinaisia talvikauden avajaisia vietetään 4.–6. joulukuuta. Ylläs Ski Resort täyttää 70 vuotta, ja sen kunniaksi talvikausi käynnistetään näyttävästi.
Ylläsjärven puoleisilla rinteillä avajaisviikonloppu käynnistyy perjantaina iltamäen, soihtunäytöslaskun ja livemusiikin merkeissä. Ylläsjärven ja Äkäslompolon hiihtokoulut valaisevat tunturin, ja Lyömättömät lyövät talvikauden käyntiin BistroHissin terassilla. Illan juhlat jatkuvat Ravintola Taigassa.
Lauantaina tuolihissin ala-aseman edustalla pääsee testaamaan välineuutuuksia. KoneMuonio on myös mukana esittelemässä ensi vuoden moottorikelkkamalleja. Ammattilumilautailija Carola Niemelä ja Usva Snow tuovat rennot parkkijamit Ylläs Snow Parkiin. Ylläksen 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Kids-alueella kisataan vanhan ajan kelkoilla valaistussa rinteessä. Luvassa on hauskaa kisailua sekä lapsille että aikuisille. Syntymäpäivien kunniaksi infossa on kakkutarjoilu.
Sunnuntaina avajaisviikonloppu huipentuu Suomen itsenäisyyspäivään, jota juhlistetaan lipunnostolla. Tarjolla mehua ja pipareita.
Äkäslompolon puolella juhlitaan vähintäänkin yhtä vauhdikkaasti. 70-vuotisjuhla näkyy vahvasti viikonlopun teemassa. Kuka saa viikonlopun aikana kasaan 70 nousua ja kuka vetää voiton 70-vuotisbingossa?
Perjantaina Ylläs-, Tenava- ja Perhehissi palvelevat kello 19 asti sääolosuhteiden salliessa. Ylläsjärven tavoin myös Äkäslompolossa lasketaan juhlallinen yhteislasku. Yhteislaskut ovat molemmin puolin rinteitä eri aikaan, joten halutessasi ennätät osallistumaan vaikka molempiin.
Lauantaina Äkäslompolon puoleisilla rinteillä hissikelkkaillaan Wernerin kanssa ja urakoidaan skinnauskisassa. Päivän aikana on kakkutarjoilu.
Juhlavuosi näkyy hinnoissa
70 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille myydään juhlavuoden kausikortti 70 eurolla. Kortin voi ostaa hiihtokeskuksen lippukassalta.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.