– Pro­jek­ti sai al­ku­sy­säyk­sen­sä, kun Kan­sal­lis­kir­jas­ton yl­lä­pi­tä­mä ha­ku­pal­ve­lu Fin­na jul­kai­si suu­ren mää­rän van­ho­ja di­gi­toi­tu­ja va­lo­ku­via. Olen työs­ken­nel­lyt pal­jon poh­joi­ses­sa, ja in­nos­tuin et­si­mään ku­via La­pis­ta, Ant­ti Haa­ta­ja ker­too.

Rautuvaara (Pallastunturit). Antti Haataja 9.7.2024.

Kai­nuu­lais­läh­töi­nen Haa­ta­ja on kir­joit­ta­nut tie­to­kir­jat Poh­joi­nen, jäl­kem­me maa­il­man lai­dal­la sekä suur­pe­dois­ta ker­to­van Tap­pa­jat. Vuo­sia kes­tä­neet kir­jap­ro­jek­tit ovat vie­neet Haa­ta­jan poh­joi­sen erä­mai­hin ja Kai­nuun kor­piin. 100 vuot­ta il­mas­ton­muu­tos­ta poh­joi­ses­sa luon­nos­sam­me -pro­jek­ti on kes­tä­nyt kol­me vuot­ta, ja ku­lu­va kesä on hank­keen vii­mei­nen.

– Olen kier­tä­nyt tä­män pro­jek­tin myö­tä ym­pä­ri Suo­mea sekä muu­ta­mas­sa pai­kas­sa Nor­jas­sa. Ete­läi­sim­mät ku­vat ovat Ko­lil­ta ja poh­joi­sim­mat Uts­jo­el­ta. Pää­sään­töi­ses­ti ku­vaus­pai­kat si­joit­tu­vat Ro­va­nie­men poh­jois­puo­lel­le.

Valokuvaaja ja tietokirjailija Antti Haataja on seurannut pohjoisen luonnon muutosta 2010-luvulta alkaen. ”Männyn nopea levittäytyminen korkeammalle ja pohjoisemmaksi on hätkähdyttävää. Toinen raju muutos on palsasoiden katoaminen”.

Geologin kintereillä

Haa­ta­ja on kier­tä­nyt ka­me­ran­sa kans­sa sa­moil­la ku­vaus­pai­koil­la kuin maan­tie­tei­li­jä ja ge­o­lo­gi Erk­ki Mik­ko­la (1904–1940) sata vuot­ta sit­ten. Pro­jek­tis­sa on käy­tet­ty myös mui­den ai­ka­lais­ten va­lo­ku­via, jot­ka ovat va­paas­ti saa­ta­vil­la Fin­nas­sa.

– Ku­vat on di­gi­toi­tu hy­väl­lä re­so­luu­ti­ol­la. Ne ovat sata vuot­ta van­hoik­si hy­vä­laa­tui­sia ja so­pi­via ver­tai­lu­tut­ki­muk­seen. Hain ja sain pro­jek­tiin apu­ra­haa Ko­neen Sää­ti­öl­tä, Haa­ta­ja ker­too.

Pro­jek­tin oli alun pe­rin tar­koi­tus kat­taa sata ku­vaa. Näl­kä kui­ten­kin kas­voi syö­des­sä ja ku­va­mää­rä on jo tup­laan­tu­nut. Lo­pul­li­nen ta­voi­te on 250–300 ku­vaa.

Myös ina­ri­lai­set Ta­pio Ty­nys (1953–2025) ja Pert­ti Tu­ru­nen ovat kul­ke­neet Mik­ko­lan ja­lan­jäl­jis­sä, ja tut­ki­neet mai­se­mien muu­tos­ta va­lo­ku­vauk­sen kei­noin. Ty­nyk­sen, Tu­ru­sen ja Mik­ko­lan ku­via on voi­nut näh­dä muun mu­as­sa Saa­me­lais­mu­seo Sii­das­sa ja Iva­lon kir­jas­tos­sa.

Mik­ko­la kul­ki 1920- ja 1930-lu­vuil­la poh­joi­ses­sa ge­o­lo­gin työn­sä puo­les­ta. In­nok­kaa­na va­lo­ku­vauk­sen har­ras­ta­ja­na hän ot­ti tut­ki­mus­työn­sä ohes­sa run­saas­ti mai­se­ma­ku­via pa­no­raa­ma­ka­me­ral­laan.

– Mik­ko­la teki työ­tään pie­tee­til­lä. Hän ei ni­men­nyt ku­vi­aan ajal­le tyy­pil­li­seen ta­paan ”mai­se­ma La­pis­ta” tai ”lo­ma­lai­sia tun­tu­reil­la”, vaan mer­kit­si ku­vaus­pai­kat, Haa­ta­ja ker­too.

Mik­ko­lan mer­kin­tö­jen, ny­kyis­ten kart­ta-ai­neis­to­jen, sa­tel­liit­ti­ku­vien sekä 3D-mal­lin­nus­ten avul­la tark­ko­jen ku­vaus­paik­ko­jen löy­tä­mi­nen maas­tos­ta on ol­lut Haa­ta­jan mu­kaan ”ai­ka help­poa”. Osa va­lo­ku­vis­ta on otet­tu tun­net­tu­jen nä­kö­a­la­paik­ko­jen ja va­el­lus­reit­tien var­sil­ta. Osa taas joh­dat­ti Haa­ta­jan ai­van uu­sien koh­tei­den ää­rel­le.

– Ny­ky­ään aje­taan au­tol­la pai­kas­ta toi­seen, sata vuot­ta sit­ten lii­kut­tiin ve­neel­lä. Kul­ku­rei­tit oli­vat ai­van eri­lai­sia. Tä­män vuok­si osa Mik­ko­lan ku­vaa­mis­ta pai­kois­ta ei si­jait­se ny­kyis­ten reit­tien tai tei­den var­sil­la.

Tulevaisuuden tunturimaisemat

Va­lo­ku­via ver­tai­le­mal­la on tar­koi­tus sel­vit­tää, mi­ten il­mas­ton­muu­tos on vai­kut­ta­nut ym­pä­ris­töön. Ver­tai­lun sel­key­den vuok­si Haa­ta­ja ra­ja­si tut­ki­mu­sa­lu­een poh­joi­seen.

– Muu Suo­mi oli jo sata vuot­ta sit­ten ih­mi­sen vai­ku­tuk­sen alai­nen – hak­kui­den, te­ol­li­suu­den ja ra­ken­ta­mi­sen myö­tä. Poh­joi­ses­sa oli sil­loin vie­lä laa­jo­ja kos­ke­mat­to­mia alu­ei­ta, ja luon­nos­sa ta­pah­tu­neen muu­tok­sen seu­raa­mi­nen on si­ten hel­pom­paa.

Haa­ta­jan mu­kaan il­mas­ton­muu­tos ete­nee no­pe­as­ti, mut­ta ei li­ne­aa­ri­ses­ti.

– Se pai­not­tuu sel­ke­äs­ti ny­ky­het­keen. Jos lai­tam­me ai­ka­ja­nal­le vuo­det 1900 ja 2026, muu­tos on ol­lut aluk­si to­del­la hi­das­ta. Se on voi­mis­tu­nut sel­väs­ti vas­ta 1990-lu­vul­ta tä­hän päi­vään.

Ilmastonmuutos näkyy vesistöissä muun muassa samentumisena ja rantojen pusikoitumisena. Aakenusjoen Rautanaulakoski. Erkki Mikkola 1932. Museovirasto. Kansatieteen kuvakokoelma. Antti Haataja 2023

Vii­mei­sen vuo­si­kym­me­nen ai­ka­na tah­ti on ki­ris­ty­nyt ta­val­la, joka hät­käh­dyt­tää jo ai­hee­seen pe­reh­ty­nyt­tä­kin.

– Kun tein Poh­joi­nen-kir­jaa­ni 2010-lu­vun alus­sa, tun­tu­rei­den hui­put oli­vat käy­tän­nös­sä pal­jai­ta. Tänä päi­vä­nä mo­nil­la hui­puil­la kas­vaa al­le kym­men­vuo­ti­ai­ta män­nyn tai­mia. Män­nyn siir­ty­mi­nen kor­ke­am­mal­le ja poh­joi­sem­mak­si joh­taa sii­hen, et­tä vuo­teen 2100 men­nes­sä mo­net avoi­met pai­kat, ku­ten tun­tu­rit, kas­va­vat um­peen.

Va­lo­ku­vap­ro­jek­ti sai jat­koa Seu­raa­vat 100 vuot­ta il­mas­ton­muu­tos­ta poh­joi­ses­sa luon­nos­sam­me -hank­keen myö­tä, joka on niin ikään Ko­neen Sää­ti­ön apu­ra­hoit­ta­ma. Ni­men­sä mu­kai­ses­ti jat­kop­ro­jek­tis­sa kat­so­taan tu­le­vaan – mil­tä Mik­ko­lan ja Haa­ta­jan ku­vaa­mat mai­se­mat näyt­tä­vät sa­dan vuo­den pääs­tä?

– Käy­tän uu­des­sa pro­jek­tis­sa te­ko­ä­ly­työ­ka­lu­ja. Tu­lok­sia tu­lee näh­tä­väk­si en­si vuon­na. Nii­den avul­la saam­me en­nak­ko­kat­sauk­sen, mil­tä tääl­lä näyt­tää tu­le­vai­suu­des­sa, Haa­ta­ja ker­too.

Haa­ta­jan ta­voi­te on, et­tä tie­don ke­räyk­ses­tä va­lo­ku­vien avul­la muo­dos­tui­si me­ne­tel­mä, jol­la voi­daan seu­ra­ta muu­tok­sia pit­käl­lä ai­ka­vä­lil­lä.

– Mik­ko­la ja muut ai­ka­lai­set ovat ke­rän­neet ai­neis­ton, jon­ka minä päi­vi­tin täl­le vuo­si­sa­dal­le. Toi­von, et­tä joku te­kee sa­man vii­den­kym­me­nen tai sa­dan vuo­den pääs­tä. Eh­kä tie­teen­te­ki­jät pys­ty­vät te­ke­mään näi­den ku­vien ja ha­vain­to­jen pe­rus­teel­la jo­tain joh­to­pää­tök­siä.

Mik­ko­lan ja Haa­ta­jan ku­via voi käy­dä ver­tai­le­mas­sa osoit­tees­sa ant­ti­haa­ta­ja.fi. Pro­jek­ti on tar­koi­tus saa­da laa­jem­paan ja­ke­luun, ja so­pi­vaa jul­kai­su­ka­na­vaa et­si­tään.

– Alun pe­rin ai­hees­ta oli tar­koi­tus jul­kais­ta tie­to­kir­ja, mut­ta tie­to­kir­ja­mark­ki­nat ovat muut­tu­neet ra­di­kaa­lis­ti vii­me vuo­sien ai­ka­na. Tätä ai­het­ta ei voi oi­kein kä­si­tel­lä ää­ni­kir­jan muo­dos­sa, Haa­ta­ja nau­rah­taa.

Karuus on katoavaista

Ta­val­li­sen kul­ki­jan voi ol­la haas­ta­vaa huo­ma­ta luon­nos­sa ta­pah­tu­via muu­tok­sia il­man sel­ke­ää ver­tai­lu­koh­taa. Haa­ta­ja in­nos­tuu poh­ti­maan asi­aa ja kek­sii heti rat­kai­sun:

– Oli­si haus­kaa, jos näi­tä va­lo­ku­via sai­si tuo­tua ret­kei­ly­koh­tei­siin. Se voi­si on­nis­tua esi­mer­kik­si QR-koo­din avul­la, kun ih­mi­set voi­si­vat kat­soa äly­pu­he­li­mel­la van­ho­ja ku­via ja ver­ra­ta nä­ky­mää edes­sä avau­tu­vaan mai­se­maan.

Ylei­nen re­he­vöi­ty­mi­nen ja pu­si­koi­tu­mi­nen ovat Haa­ta­jan mu­kaan sel­ke­äm­piä muu­tok­sia en­ti­seen.

– Mik­ko­la ku­va­si ai­koi­naan met­sän­ra­jas­sa, Je­ris­jär­ven tun­tu­mas­sa, pui­den lat­vo­jen yli. Tänä päi­vä­nä täy­tyy nous­ta ylem­mäs tun­tu­riin, et­tä nä­kee sa­man mai­se­man. Yl­läs­tun­tu­rin­kin ka­rui­hin ku­rui­hin le­vit­täy­tyy vä­hi­tel­len kas­vil­li­suut­ta rak­ka­ki­vi­kon lo­maan. Poh­joi­nen ka­ruus ka­to­aa täl­lä het­kel­lä ko­vaa vauh­tia.

1930-luvulla metsänrajassa kasvoi kuusia ja koivuja, nyt valtapuuksi on noussut mänty. Aakenustunturin Mettonlaulutievat. Erkki Mikkola 1932. Museovirasto. Kansatieteen kuvakokoelma. Antti Haataja 2022.

Me­nes­ty­jiä ovat män­nyt, leh­ti­puut ja var­pu­kas­vil­li­suus. Hä­vi­ä­jä on kuu­si, joka ei pys­ty sa­mal­la ta­val­la hyö­dyn­tä­mään il­mas­ton­muu­tos­ta.

– Lap­pi sel­lai­se­naan, kun sen kä­si­täm­me, muut­tuu toi­sen­lai­sek­si. Esi­mer­kik­si Pal­las-Yl­läs­tun­tu­rin kan­sal­lis­puis­tos­sa si­jait­se­val­la Py­hä­ke­rol­la on jo nuo­ria män­nyn­tai­mia. Ei mene kau­aa, kun ne le­vit­täy­ty­vät hui­pul­le saak­ka.

Kuu­man ke­sän lop­pu­puo­lel­la va­el­ta­ja saat­taa huo­ma­ta, et­tä ve­de­not­to­paik­ko­ja on vä­hem­män, kun tun­tu­ri­pu­rot ovat kui­vu­neet.

– Lu­met su­li­vat ai­kai­sin, mikä vai­kut­taa ve­si­ba­lans­siin. Lu­men­vii­py­mät hä­vi­ä­vät, mikä muut­taa tun­tu­rei­den ve­si­ta­lout­ta ja sin­ne so­peu­tu­nut­ta elä­mää. Kaik­ki ark­ti­nen uha­na­lais­tuu mo­nel­la­kin ta­val­la, Haa­ta­ja ku­vai­lee.

Po­ron­hoi­don vai­ku­tuk­set nä­ky­vät muun mu­as­sa jä­kä­län hä­vi­ä­mi­se­nä po­ron­hoi­to­a­lu­eel­ta.

– Ku­vis­ta nä­kee, et­tä sata vuot­ta sit­ten on ol­lut vie­lä tuu­hei­ta ja pak­su­ja jä­kä­lä­kan­kai­ta. Tänä päi­vä­nä sa­mois­sa koh­dis­sa on enää ohui­ta ja ku­lu­nei­ta laik­ku­ja. Jä­kä­lä on ol­lut iso osa eko­sys­tee­miä, em­me­kä tie­dä, mitä seu­rauk­sia sen ka­to­a­mi­sel­la on.

Haa­ta­ja ha­lu­aa ku­vien avul­la osoit­taa, kuin­ka pe­rus­ta­van­laa­tui­sen muu­tok­sen kes­kel­lä eläm­me.

– Em­me voi tuu­dit­tau­tua aja­tuk­seen, et­tä il­mas­ton­muu­tok­sen vai­ku­tuk­set nä­ky­vät vas­ta tu­le­vai­suu­des­sa. Se ta­pah­tuu täs­sä ja nyt, mei­dän eli­nai­ka­nam­me. Ha­lu­an, et­tä ih­mi­set ym­mär­täi­si­vät, mitä ta­pah­tuu ja mitä olem­me me­net­tä­mäs­sä.