Hevosihmiset tietävät sen tunteen, kun kesä on takana ja lokakuu koittaa. Katselin tuossa taannoin omaa nelijalkaista karvakasaani, jonka hain vesisateesta talliin. Rapaa kavioista kylkiin. Tule talvi nopeasti, ajattelin.
Märän lokakuun jälkeen marraskuun alun pakkaset ilahduttivat. Mutta kuinka kauan niitä riittää? Nykyään säiden suhteen varmaa tuntuu olevan vain epävarmuus.
Tähän lehteen lähdin kirjoittamaan artikkelia ilmastonmuutoksesta. Ajatus syntyi brittivaikuttaja Terry Hillin somepostauksesta Rovaniemen juna-asemalta. Hill saapui Rovaniemelle 23. lokakuuta haaveenaan “ultimaattinen isän ja pojan talviseikkailu”. Rovaniemen juna-asemalla hän kuvasi mustaa asfalttipihaa ja manasi, että tuhat puntaa on maksettu eikä lunta ole lainkaan.
En tiedä, oliko Hill tosissaan julkaisussaan. Luulisi jokaisen matkailijan selvittävän ennakkoon, minne on menossa. Toki moni muukin brittimatkailija tuntuu sosiaalisessa mediassa stressaavan Lapin lumitilannetta. Leviltä sitä onneksi löytyy jo ainakin säilölumen muodossa.
Säilölumeen on pian turvauduttava Levillä muuallakin kuin hiihtokeskuksessa. Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Kaisa Lakkala kertoi haastattelussa, että tulevina vuosikymmeninä talvi myöhästyy entisestään ja keväisin vesisateita saadaan yhä useammin. Viime keväänä moni safariyrittäjä joutui laittamaan pillit pussiin suunniteltua aikaisemmin, kun reitit eivät kestäneet lämpöä ja sateita. Vuosien välille mahtuu silti edelleen vaihtelua. Saatamme saada myös erittäin lumisen talven. Jos emme tänä talvena, ehkä seuraavana.
Muuttuva ilmasto vaatii sopeutumista matkailuyrittäjiltä. Rovaniemellä säilölumen käyttö ja lumettaminen ovat monissa yrityksissä alkutalven arkea. Leviltä löytyy hiihtokeskuksen lisäksi vasta yksi yritys, jossa lumettaminen on työn alla – saa korjata, jos olen väärässä.
Viikon kuluttua tämän lehden ilmestymisestä käynnistyy Levin maailmancup. Viime vuonna jännitettiin viime metreille saakka, hyväksyykö FIS radan kunnon. Myös tuolloin syksy oli kovin lämmin. Jouni Palosaari luotti vakaasti siihen, että rata hyväksytään, ja niin kävikin. Sama luottamus löytyy tälle marraskuulle. Silti Palosaarikin toivoo, että tapahtumaa saataisiin siirrettyä edes viikolla myöhemmäksi. Se toisi lisävarmuutta.
Ja niistä hevosista – no, itsepä olen lajini valinnut. Onneksi musta ja mutainen kausi on ainakin vielä tällä leveysasteella siedettävän mittainen.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.