Olen talven mittaan seurannut lähinnä huvittuneena otsikoita laduilla autoilevista turisteista – en enää eilisen kokemukseni perusteella.
Tulin eilisiltapäivänä hiihtämästä hieman kello 16 jälkeen Karilan risteyksestä kohti Nilivaaraa, kun vastaan ladulla ajeli henkilöauto. Totesin rekisterikilvistä auton suomalaiseksi ja tuulilasin merkinnöistä auton vuokra-autoksi, ja arvasin, mistä oli kysymys. Pysäytin auton ja tiedustelin, mihin heillä on matka. Kukastunturille oli vastaus! Rouva kartturin paikalla luki Google Mapsia.
Selitin heille, että tämä on hiihtolatu, jolla autoilu ei ole sallittua. Pidempää turvallisuusluentoa en ehtinyt pitämään. Ohjasin heidät peruuttamaan takaisin ja ajamaan kylälle. Siinä taitaa olla Nilivaarantie mökeille Äkäsjoen rantaan.
Ketterästi kulki pieni sähkövolkkari kovalla ladulla kolme henkilöä kyydissä. Pahoittelivat tapahtunutta ymmärtämättä, mihin vaaraan olivat itsensä ja muut asettaneet tilanteessa.
Kuvaa minulla ei tilanteesta ole, näpit olivat kohmeessa. Ja olisivathan he voineet kokea kiusalliseksi kuvaamisen tilanteessa. Jäljet ladulla varmasti ovat seuraavaan latukoneen kulkemiseen asti.
Latuturvallisuudesta huolestunut
Anna Hietalahti
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.