Liikenteen poroille aiheuttamat vahingot 2025. Lähde: Paliskuntain yhdistys
Yllästunturin ja Olostunturin matkailukeskukset sijaitsevat Muonion paliskunnan alueella. Alue on yksi suurimmista porokolareiden riskialueista johtuen turismista, valtatie 21:n kuorma-autoliikenteestä ja tiheästä tieverkostosta. Viime vuoden aikana kirjattiin yhteensä 4547 porokolaria. Näistä 385 tapahtui Muonion paliskunnan alueella, mikä on suurin yksittäinen kolarimäärä.
Talvella porot eivät ole aitauksissa vaan "luonnonlaitumilla".
– Niillähän on neljä jalkaa, niin niillähän ne menevät, minne haluavat. Lisäruokinnalla pyritään pitämään porot poissa pääteiltä, etteivät ne vaeltaisi teiden läheisyydessä, äkäslompololainen poromies Vili Kurki sanoo.
Toukokuussa lumi sulaa ensin teiden varsilta, ja porot hakeutuvat sinne syömään. Kesällä räkkäaika – hyttysten, mäkäräisten, polttiaisten ja paarmojen ilmaantuminen – saa porot vauhkoiksi.
– Paarmojen aikaan poroille tulee paniikki ja ne suorastaan hyökkäävät tielle, Kurki selittää.
Syksyllä pimeys vaikeuttaa eläinten havaitsemista tien reunoilta.
Teiden varsilla on sekä virallisia varoituskylttejä että poronomistajien asettamia väliaikaisia merkkejä.
– Viralliset merkit ovat kohdissa, joissa porokolareita sattuu tilastollisesti paljon ympäri vuoden. Myös epäviralliset kyltit kannattaa ottaa vakavasti. Jos näkee sellaisen, riski törmätä poroon juuri sillä hetkellä on suuri, Kurki muistuttaa.
Liikennevakuutuskeskus korvaa kolarissa kuolleen eläimen sen omistajalle. Jos poro puolestaan kuolee tai se joudutaan lopettamaan vapaana olleen lemmikkikoiran aiheuttaman loukkaantumisen takia, lemmikin omistaja on korvausvelvollinen.
Jos törmäät poroon, aja aina tien sivuun ja soita hätänumeroon 112. Kun käytät 112 Suomi -sovellusta, hätäkeskus saa heti tiedon tarkasta sijainnistasi.
– Kun auto osuu poroon, se saa yleensä vammoja. Hätäkeskus ilmoittaa onnettomuudesta porokolariarviomiehelle, joka lähtee heti etsimään loukkaantunutta poroa ja tarkistaa sen kunnon. Jos poro on vakavasti loukkaantunut, arviomies voi joutua lopettamaan sen, Kurki selittää.
Muista myös merkitä kolaripaikka näkyvästi. Aseta esimerkiksi aurauskepin päähän kirkasvärinen muovipussi tai jotain muuta, mitä löydät autostasi. Näin porokolariarviomies löytää onnettomuuspaikan helposti ja nopeasti.
– Hätäkeskus antaa aina toimintaohjeet, mutta yleensä paikan merkitsemisen jälkeen voi lähteä onnettomuuspaikalta, jos olet itse kunnossa ja autosi on ajokunnossa, Kurki sanoo.
Porokolariarviomies saattaa soittaa sinulle pian onnettomuuden jälkeen.
– Onnettomuudesta ilmoittaneen puhelinnumero siirtyy porokolariarviomiehelle. Hän soittaa, jos tarvitsee lisäohjeita loukkaantuneen poron löytämiseksi, Kurki kertoo.
Voit vähentää porokolarin riskiä ajamalla nopeusrajoitusten, sääolosuhteiden ja oman ajotaitosi mukaan.
– Valitettavan usein ajetaan liian lujaa, eikä ehditä reagoimaan tielle tulleeseen poroon. Liian suuri tilannenopeus on yksi suurimmista tekijöistä porokolareissa, Kurki sanoo.
Hiljennä vauhtia, kun vastaantuleva autoilija välkyttää valojaan – vastaantuleva luultavasti varoittaa tiellä olevista poroista. Tee sinäkin samalla tavalla: varoita tiellä tai sen reunassa olevista eläimistä myös vastaantulevia kuljettajia.
Jos näet tiellä yhden poron, voit olla varma, että lähellä on useampia. Varaudu tähän ja hiljennä vauhtiasi.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.