Arctic Events Oy:n hallituksen puheenjohtaja Emilia Rautiainen kertoo, että tavoitteena on luoda hyvää kaikille alueen toimijoille. Kuva: Satu Renko
Kesäkuun alussa Ylläksellä julkaistiin kokonaan uusi tapahtuma, elokuun viimeisen viikon loppupuoliskolle sijoittuva Arctic Bike Festival. Tapahtuman järjestää Arctic Events Oy, joka niin ikään on aivan uusi toimija alueella. Sen taustalta löytyy kuitenkin joukko monelle tuttuja Ylläksen matkailuyrittäjiä. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Eväskorista ja Joiku Pubista tuttu Emilia Rautiainen.
– Kolmisen kuukautta sitten pohdin kesää ja katselin viime vuoden raportteja. Elokuu pisti sieltä silmään. Silloin on yleensä mahtavat ilmat eikä edes itikoita, mutta matkailun näkökulmasta sesonki valitettavasti vähän lässähtää käsiin elokuussa, Rautiainen kuvailee.
Oli siis aika tehdä asialle jotain.
– Pidimme pienen ideariihen, jossa pyöräily nousi esiin. Halusimme alueelle hyvän mielen pyöräilytapahtuman, sellaisen, jossa on iloa, energiaa ja hienoa luontoa.
Ideariihessä istuivat Rautiaisen lisäksi Riekko Lodgen ja Jänkä Resortin väkeä sekä Rudolf Laplandin Satu ja Santeri Enstedt. Siltä istumalta syntyi Arctic Events Oy, joka järjestää elokuussa ensimmäisen tapahtumansa, Arctic Bike Festivalin.
– Arctic Events ei ole rahasampo näille yrityksille, vaan haluamme luoda hyvää kaikille alueen toimijoille, ja toivomme, että pystymme pyörittämään toimintaa nollatuloksella.
Yhtiö tuottaa tapahtumia ensisijaisesti niille ajankohdille, jotka ovat Ylläksellä hiljaisempia – reitit, joihin Ylläksellä on satsattu isolla rahalla, pitäisi saada ympärivuotisesti käyttöön. Pyöräfestivaali on askel siihen suuntaan.
– Markkinointia ajatellen lähdimme tänä vuonna tietenkin auttamattomasti liian myöhään liikkeelle, mutta tämä on hyvä pilotti. Vuoden päästä voimme tehdä isommin.
Arctic Bike Festival on Arctic Eventsin ensimmäinen tapahtumaponnistus. Kuva: Santeri Enstedt
Isommin ja myös lisää: tavoitteena on rakentaa muutama iso tapahtuma vuoteen, muutama keskisuuri ja lisäksi joitakin pienempiä tapahtumia.
– Pienet tapahtumat voivat olla vaikka kulttuurin ympärillä tai mitä vain, Rautiainen visioi.
Yhtiön nimessä on myös otettu huomioon maantieteellinen levittäytyminen.
– Haluamme ajatella isommin, siksi nimessä ei ole Yllästä, vaan Arctic. Tulevaisuudessa Ylläs voi olla vaikka jossain tapahtumassa tukikohta ja tapahtumakeskus, mutta tapahtuma voi ulottua koko Tunturi-Lapin alueelle tai miksei myös Ruotsiin ja Norjaan.
Vasta lanseerattu uusi tapahtuma on jo herättänyt mielenkiintoa.
– Eilen minulla kävi tässä Eväskorissa asiakkaat, jotka kertoivat, että mies oli jo ilmoittautunut mukaan. Vaimo vielä mietti. Juhannuksen aikana moni on jutellut, että olisi tulossa. Se ei kuitenkaan vielä riitä, pitää ostaa lippu, Rautiainen muistuttaa.
Tapahtumaa on rakentamassa projektitiimi, jossa vaikuttavat paikalliset pyöräily- ja reittiasiantuntijat.
– Reittimestareina meillä on Timo Veijalainen ja Taneli Roininen. Lisäksi tiimissä ovat Jaakko Talvio ja Saku Nummi, Rautiainen kertoo.
Kyseessä on siis ison joukon yhteisponnistus, johon Arctic Events toivoo mahdollisimman kattavaa osallistumista alueelta. Yrityksille on tarjolla useita erilaisia kumppanuuspaketteja: tuote- tai palvelukumppani, mahdollistaja (500 euroa), ohjelmakumppani (1000 euroa) ja nimikkokumppani (5000 euroa).
– Rummolta saamme tuotekumppanina pastaa, Sport Corner Ylläs on palvelukumppani ja hoitaa tapahtuman huoltoauton, Äkäslompolo Sport Shop on ohjelmakumppani ja heidän yrityksensä pihasta lähtee noin 30 kilometrin mittainen hyvän mielen ryhmälenkki.
Rautiainen vinkkaa, että ryhmälenkeille on saatu kivoja vetäjiä, muun muassa maastohiihtolegenda Jari Isometsä ja entinen seitsenottelija ja nykyinen pyöräseikkailija Henna Palosaari.
– Julkistamme sosiaalisen median kanavissa ja verkkosivuilla koko ajan lisää ohjelmatietoa.
Kesäkuun lopulla julkistettiinkin jälleen uutta: pyöräkuljetus Helsingistä, Tampereelta, Lahdesta, Jyväskylästä ja Oulusta, meno-paluu 79 euroa.
– Yritämme tehdä osallistumisen mahdollisimman helpoksi!
Jos Ylläs ja pyöräily kiinnostavat, ota Arctic Bike Festivalin kanavat seurantaan Instagramissa ja Facebookissa. Lisätietoja löydät myös osoitteesta arcticbikefestival.com. Yrityskumppaniksi mielivien kannattaa olla suoraan yhteydessä Emilia Rautiaiseen, samoin jos sinulla on ideoita Arctic Eventsin tulevaan tapahtumatarjontaan.
Paikka: Ylläs, Äkäslompolo
Kenelle: Sekä kokeneille gravel-pyöräilijöille että lajiin tutustuville. Tapahtuma painottaa elämyksiä, yhteisöllisyyttä ja yhdessä ajamista – kyseessä ei ole kilpailu.
Reitit: Valittavana on 125 kilometrin gravel-reitti sekä 60 kilometrin matalamman kynnyksen reitti, joka soveltuu myös useille muille pyörätyypeille. Lisäksi lyhyempiä yhteislenkkejä.
Ohjelma: Viikonloppuun sisältyy pyöräklinikoita, elokuvailta, Rider’s Dinner & Pasta Party, After Bike Party, palauttava yhteislenkki tai Jänkäjooga sekä päätösbrunssi. Esiintyjinä nähdään mm. Talonpoika Lalli ja Brädi.
Huomaa myös: Tapahtumaan on mahdollista varata pyöräkuljetus Helsingistä, Tampereelta, Lahdesta, Jyväskylästä ja Oulusta.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: arcticbikefestival.com
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.