Uusi havainnekuva rakennettavasta alueesta Äkäsjoen varressa.
Äkäsjoen ja Tunturintien väliin suunniteltu Jokimukan rakennushanke etenee. Alueelle on tarkoitus rakentaa sauna- ja ravintolamaailma sekä majoitusta. Hankkeen kaavoitus on junnannut kunnassa jo vuosia, mutta nytkähti lopulta eteenpäin 9. huhtikuuta, kun valtuusto hyväksyi kaavan.
Kaava oli viimeksi valtuuston käsittelyssä joulukuussa. Tuolloin valtuusto palautti kaavan uudelleen valmisteltavaksi, koska sillä ei ollut riittävää tietoa, miten pengerrys vaikuttaa veden liikkeisiin tulvatilanteessa. Puheenvuoroissa nousi esiin epävarmuus siitä, voiko pengertäminen aiheuttaa muille alueen kiinteistöille tulvavahinkoja.
Alkuvuodesta kunta on neuvotellut asiasta viranomaisten, kaavakonsultin ja maanomistajan kanssa. Viranomaisten mukaan pengerryksellä ei ole merkittävää vaikutusta tulvaveden nousuun tai muiden kiinteistöjen kastumiseen. Sen sijaan uusien rakennuspaikkojen osalta viranomaiset näkivät tarvetta pengertämisen laajentamiselle, jotta rakentaminen on mahdollista myös tulvariskialueella. Kaavaan tehtiin muutoksia: pengerrystä laajennettiin kattamaan rakennusalue, ja samalla rakentamiseen varattua aluetta hieman pienennettiin.
Valtuuston eilisessä keskustelussa nousi yhä esiin epäily pengerryksen vaikutuksista – ilmastonmuutoksen uhkakuvat ja tulevaisuuden epävarmuus puhuttivat. Myös uudet havainnekuvat saivat osakseen kritiikkiä. Alueella on koettu suurempia tulvia kuin mitä havainnekuva esittää.
– Vesitalouden asiantuntijat ovat arvioineet myös tulevaisuuteen, mutta eihän sitä tiedä 30 vuoden päähän, mitä tapahtuu ilmaston kanssa. Tämän hetken tiedon perusteella noin kolmen millin nousu ja maksimitulva eivät kastelisi rakennuksia, kunnanjohtaja Markku Vehkaoja vastasi.
Uusi havainnekuva tulvatilanteesta.
Kun kunnanvaltuusto joulukuussa palautti kaavaehdotuksen valmisteluun, oltiin siinä käsityksessä, että kaava asetetaan uudestaan nähtäville. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Työneuvottelujen lopputulemana todettiin, että muutokset eivät ole niin merkittäviä, että kaavaa pitäisi asettaa uudelleen nähtäville.
– Olisi ollut tärkeää sitoa ryhmät mukaan kaavaan ja antaa naapureille mahdollisuus lausua uudesta mallinnuksesta ja sitä kautta tuoda yhteisöllisyyttä tähän mukaan. Tiedämme, että kaavasta valitetaan, ja olemme jälleen hallinto-oikeudessa. Toivoisin, että opittaisiin toimimaan järjestelmällisesti. Tällaista kokonaisuutta ja saunamaailmaa tarvitaan, mutta meillä on myös protokolla, jota pitäisi noudattaa, valtuutettu Heli Laukkanen (KKT YL) muistutti.
Joulukuisessa valtuuston kokouksessa pohdittiin myös sitä, mikä on kunnan vastuu, jos kaava hyväksytään ja se aiheuttaa vahinkoa muille rakennuksille. Selvitysten mukaan kunnan mahdollinen korvausvastuu tulvavahingoista on hyvin epätodennäköinen, koska pengerryksen vaikutus vedenpintaan on arvioitu vähäiseksi. Eilisessä kokouksessa kunnanjohtaja vakuutti, että jos oikeuteen päädytään, kunnalla ei ole huolta.
– Asianajotoimiston kanssa on käyty pitkät keskustelut. Siellä on perehdytty materiaaleihin ja työneuvotteluihin, ja tämän perusteella voidaan katsoa, että kunta on täyttänyt huolellisuusvelvoitteensa.
Valtuutettu Iina Ahokas (KKT YL) kysyi, antaako myönteinen kaavapäätös signaalin, että jatkossa kaikki muutkin tulva-alueille suunnitellut hankkeet on hyväksyttävä. Kunnanjohtajan mukaan näin ei ole.
– Ei se niin mene. Jokainen kaava on katsottava erikseen. Ei ole automaatti jatkossa.
Ahokas peräänkuulutti myös kunnallista kokonaissuunnittelua: oli tulva-alue tai ei, isot hankkeet pitäisi olla osa kokonaisuutta, ettei tarvitsisi miettiä asioita yksi kaava ja hanke kerrallaan. Kokonaissuunnittelua ohjaava Ylläksen osayleiskaava on ollut työn alla jo kohta kuusi vuotta.
– Pyritään saamaan osayleiskaava oikeasti maaliin ja valtuustoon toivottavasti kesän aikana tai viimeistään syksyllä. Siinä ratkaistaan isoja asioita Ylläksen osalta. Master planit lähtevät sen jälkeen käyntiin, kunnanjohtaja vastasi.
Valtuutettu Johanna Kiili (KKT YL) kysyi maapoliittisen ohjelman perään: Muoniossa maapoliittisessa ohjelmassa on linjattu, ettei tulva-alueelle rakenneta. Kittilässä maapoliittista ohjelmaa ei vielä ole, mutta Kiilin mukaan siellä on tehty jo aiemmin sama päätös kuin Muoniossa.
– Meiltä tämä suunnitelmallisuus puuttuu. Meidän täytyisi käydä keskustelua etukäteisesti ja tehdä linjauksia, Kiili vaati.
Kunnanjohtajan mukaan maapoliittisen ohjelman laatiminen on vuoden 2027 talousarviossa, ja ohjelma tehdään ulkopuolisena työnä.
– Se olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, on täysin totta, hän lisäsi.
Keskustelun päätteeksi Jokimukan rakennushankkeen asemakaavan muutos hyväksyttiin valtuuston kokouksessa ilman äänestystä.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.