Rakko kantapäässä tai rikkoutunut varuste ei ole syy soittaa hätäkeskukseen. Pelastuslaitos auttaa kiireellisissä hätätilanteissa. Arkistokuva.
Viiden hengen seurue oli retkellä Lapin erämaassa, kun yhdeltä seurueen jäseneltä irtosi kengänpohja. Seurue soitti hätäkeskukseen. Esimerkki on tositilanne tältä kesältä Lapista. Lapin pelastuslaitos on huomannut räikeitä puutteita retkeilijöiden omatoimisessa varautumisessa. Pelastuslaitos muistuttaa, että retkeilijöiden tulee varustautua varusterikkoihin, sairastumiseen ja loukkaantumiseen jo vaelluksen suunnitteluvaiheessa.
Pelastuslaitos auttaa kiireellisissä hätätilanteissa. Esimerkin seurueen kanssa saatiin neuvoteltua, että he tilaavat ja maksavat helikopterikyydin yksityiseltä palveluntarjoajalta.
Syksyn retkeily- ja metsästyskausi on käynnistynyt Lapissa, ja pelastuslaitos toivoo retkeilijöiltä parempaa varautumista.
– Varusterikkoihin tulee varautua esimerkiksi ilmastointiteipillä, muovipusseilla ja rautalangalla. Neuvokkuudella ja sisukkuudella pärjää pitkälle. Osa retkeilyn viehätystä on se, että se ei ole aina miellyttävää, päivystävä palomestari Jukka Huttunen Lapin pelastuslaitokselta sanoo.
Tavanomaista on myös se, että pelastuslaitos on soitettu hätiin rakkojen vuoksi.
– Näissä tilanteissa pelastuslaitos tarjoaa retkeilijälle itsehoito-ohjeita, mutta tärkeintä olisi, että retkeilijä olisi varautunut rakkoihin jo ennakkoon, Huttunen kertoo.
Lapin pelastuslaitos kehottaa ennen vaellusta arvioimaan oman kunnon realistisesti. Ilman riittävää pohjakuntoa tehdyt vaellukset altistavat onnettomuuksille. Retkeilijällä tulee olla varasuunnitelmia reittien ja vaelluksen keston osalta. Varaa retkisuunnitelmaasi ylimääräisiä päiviä sen varalle, että voimasi loppuvat tai sairastut. Retkellä sairastuminen ei automaattisesti ole hätätilanne, vaan retkeilijän tulee olla varautunut hätämajoitteella, ylimääräisellä nesteellä sekä ravinnolla ja lääkkeillä. Suunnittele myös, miten pääset helpoiten pois erämaasta, jos joudut keskeyttämään vaelluksen.
– Ennen vaellusta on tärkeää tehdä evakuointisuunnitelma ja selvittää vaelluskohteen alueelta mahdolliset yritykset, joilta voi tiedustella kyytiä pois kiireettömissä tilanteissa, jos vaelluksen joutuu keskeyttämään, Huttunen kehottaa.
– Pelastuslaitos voi kehottaa avuntarvitsijaa ottamaan yhteyttä yksityisiin palveluntarjoajiin, jos se katsoo, että avuntarvitsijalla ei ole kiireellinen hätätilanne, hän lisää.
Moni hätäkeskukseen soittanut yllättyy, että pelastuslaitoksella voi kestää tunteja päästä kohteeseen Lapin erämaassa. Joissakin tapauksissa pelastaminen voidaan aloittaa vasta aamun valjetessa tai sään parantuessa, jotta voidaan varmistaa pelastajien työturvallisuus. Maastopelastustehtävät vaativat myös hyvää etukäteissuunnittelua ja paikallistuntemusta.
Kiireellisissä hätätilanteissa pelastajat pääsevät nopeimmin kohteeseen virka-apuna saadulla helikopterilla, mutta niiden käyttöä rajoittaa esimerkiksi säätilanne ja muut päällekkäiset tehtävät. Yleensä pelastettavat haetaan maastosta mönkijällä tai moottorikelkalla pelastuslaitoksen omalla kalustolla.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.