Liikennettä ohjataan liikennevaloilla.
Viime talvena Maisematien ja molempien tunturikylien tiet vaurioutuivat harvinaisen paljon. Montut olivat pahimmillaan halkaisijaltaan metrisiä.
Ensiapua saatiin jo keväällä, kun monttuja tilkittiin yksi kerrallaan. Nyt paikalle on saatu isommat asfalttikoneet. Koska kyseessä on paikkausurakka, tielle ei tehdä uutta täysleveää asfalttia. Tietä paikataan metrin leveyisillä rannuilla, joita voidaan tehdä tarvittaessa neljäkin rinnakkain.
Päällystys- tai paikkaustyö alkoi 22. kesäkuuta ja jatkuu 7. heinäkuuta saakka. Ylläksen Maisematiellä työmaan vaikutusalue on 15 kilometriä. Liikenne ohjataan vuorotellen tapahtumapaikan ohi, ja käytössä ovat liikennevalot. Nopeusrajoitus on laskettu 50 kilometriin tunnissa, ja matka, jolla nopeusrajoitus on voimassa, on yhden kilometrin mittainen. Arvioitu viivytys liikenteelle on noin 10 minuuttia.
Maisematiellä on nyt ollut myös paljon poroja liikenteen seassa – muista olla tarkkana ratin takana.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.