Tunturi-Lapin virkistyskäyttöpäällikkö Pekka Sulkava ja emeritusrofessori Heikki Henttonen kertovat Tunturi-Lapin luonnon monimuotoisuudesta Yllästunturin luontokeskus Kellokkaan luontoluennolla perjantaina 8. syyskuuta kello 10–11.15.
Sulkava avaa kansallispuiston merkitystä luonnolle ja matkailulle. Henttosen luennolla puolestaan kuullaan myyristä ja pohjoiseen leviävistä punkeista.
Tilaisuus on maksuton.
Pallas-Ylläs kansallispuiston selkärankana on Ylläkseltä Ounastuntureille kulkeva tunturijono, joka on jäänne ikivanhasta vuoristosta. Vuosimiljoonien kuluessa se on kokenut suuria mullistuksia. Mitä kaikkea on tapahtunut ennen kuin tunturit, laaksot, kurut ja järvet ovat saaneet nykyisen muotonsa? Geologi Peter Johansson esitelmöi Kellokkaan luontoillassa 14. syyskuuta kansallispuiston ja Ylläksen alueen geologisista muodostumista ja maiseman synnystä ja kehityksestä.
Johanssonin luontoilta alkaa kello 18 ja maksaa 5 euroa yli 16-vuotialta.
21. syyskuuta Kellokkaan luontoillan vetää pitkän linjan lintuharrastaja Jorma Halonen. Halonen kertoo, mikä lintujen tarkkailussa on tärkeää, miksi kannattaa eläytyä lintujen puuhiin ja miten lintuja oppii tunnistamaan.
Pellolainen Halonen tekee lintulaskentoja ja kirjoittaa ajankohtaisia lehtiartikkeleita linnuista viikottain.
Halosen luontoilta alkaa kello 18 ja maksaa 5 euroa yli 16-vuotialta.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.