Kun kammista sukeutuikin jumalaton pytinki

Rou­he Ra­vin­to­lat Oy ja Wood­pec­ker Res­tau­rants Oy al­le­kir­joit­ti­vat kaup­pa­kir­jat tou­ko­kuus­sa. Ra­vin­to­la Po­ron lii­ke­toi­min­ta siir­tyi Rou­heen yrit­tä­jil­le lo­ka­kuus­sa ja uu­dis­tu­nut ra­vin­to­la ava­si oven­sa 1. jou­lu­kuu­ta. Sitä en­nen ra­vin­to­la, jon­ka ei ol­lut tar­koi­tus iki­nä ol­la niin iso kuin se oli, eh­ti elää yrit­tä­jä Timo Luo­don hoi­vis­sa 14 vuot­ta.

– Kaik­ki läh­ti liik­keel­le sii­tä, kun os­tim­me ton­tin. Kau­la­vaa­ras­sa oli sil­loin vie­lä myy­mät­tä kaik­ki ton­tit, jot­ka oli­vat tar­koi­tet­tu muu­hun kuin mök­ki­ra­ken­ta­mi­seen. Pää­tim­me lait­taa ton­til­le kam­mi­ra­vin­to­lan, joka toi­mi­si ti­laus­ra­vin­to­la­na sa­fa­ri­a­si­ak­kail­le.

Ti­mon mat­kas­sa oli­vat yrit­tä­jät Jari Aho­la, Pet­ri Par­ha­nie­mi ja Jou­ni Luo­to.

– Aho­la tun­si Sa­von­lin­nas­ta ark­ki­teh­din, jol­ta ti­la­sim­me pii­rus­tuk­set. Ark­ki­teh­ti ei vain tain­nut ai­van ym­mär­tää, mitä kam­mi tar­koit­taa. Hän piir­si meil­le ihan ju­ma­lat­to­man py­tin­gin, Timo he­kot­taa.

– Sii­nä vai­hees­sa, kun saim­me pii­rus­tuk­set, meil­lä oli jo työ­mie­het val­mii­na ja piti pääs­tä ra­ken­ta­maan. Sa­mal­la muut­tui toi­min­tai­dea, kos­ka ti­laus­ra­vin­to­la­na iso ra­ken­nus ei oli­si iki­nä mak­sa­nut it­se­ään ta­kai­sin.

Timo pää­tyi ra­vin­to­loit­si­jak­si. Ra­vin­to­lan li­säk­si ”ju­ma­lat­to­mas­sa py­tin­gis­sä” toi­mi lah­ja­ta­va­ra­myy­mä­lä ja jou­lu­pu­kin paja. Yl­läk­sen La­pin­ky­lä Oy omis­taa yhä kiin­teis­tön, ja vii­mei­set vii­si vuot­ta Timo Luo­don ja Jaa­na Lai­ti­sen omis­ta­ma Wood­pec­ker Res­tau­rants Oy on pyö­rit­tä­nyt ti­lois­sa ra­vin­to­laa.

– Olen jo kak­si vuot­ta ol­lut eläk­keel­lä ja aja­nut toi­min­taa vä­hi­tel­len sup­pe­am­mak­si, mut­ta en ole ak­tii­vi­ses­ti kau­pan­nut Po­roa. Rou­heen Lee­na ja Toni in­nos­tui­vat Po­ros­ta, kun ky­se­lin, et­tä mi­ten voi fir­man nimi ol­la Rou­he Ra­vin­to­lat, jos on vain yk­si ra­vin­to­la, Timo hy­mäh­tää.

Ja nyt on lo­pul­ta­kin ai­ka le­vä­tä laa­ke­reil­laan?

– Nooo, olen­han minä täs­sä jou­lu­kuun tont­tu­na poi­kie­ni fir­mas­sa, ja ke­säl­lä aut­te­len Kan­gas­nie­mel­lä poi­kien ke­sä­baa­ris­sa. Mut­ta py­rin kyl­lä ak­tii­vi­ses­ti ole­maan ryh­ty­mät­tä mi­hin­kään hank­kei­siin.

Ti­mol­la on va­kaa luot­ta­mus Lee­nan ja To­nin ky­kyyn pyö­rit­tää Po­roa. Ikä­vää hän ei us­ko po­te­van­sa.

– Olo on tie­ten­kin vä­hän tyh­jä, mut­ta nyt on ai­kaa muul­le­kin kuin työn­te­ol­le.