Kyselyn uusi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Kaivosyhtiö Hannukainen Mining Oy suunnitteli syys–lokakuulle kolmatta sidosryhmäkyselyänsä, jossa olisi selvitetty kolarilaisten näkemyksiä Hannukaisen kaivoshankkeesta.
Nyt yhtiö on päättänyt siirtää kyselyn ensi vuoteen. Kyselyn ajankohta aiotaan sovittaa luvitusprosessin etenemiseen siten, että vastaajien käytettävissä on mahdollisimman ajantasainen tieto hankkeesta.
– Kyselyn myöhempi ajankohta antaa vastaajille paremmat edellytykset ottaa kantaa hankkeeseen konkreettisen ja ajantasaisen tiedon pohjalta. Näin kyselyn tuloksia voidaan hyödyntää hankkeen jatkosuunnittelussa ja vuoropuhelussa paikallisten kanssa, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Kyselyn siirtyminen ei vaikuta hankkeen muuhun sidosryhmätyöhön, vaan se jatkuu suunnitelmien mukaisesti.
Yhtiö lupaa kertoa uudesta ajankohdasta ja toteutuksesta hyvissä ajoin ennen kyselyn käynnistymistä.
Edellisen kerran vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2023.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.