VYLK ei ole jäänyt toimettomaksi viimeisimmän laajennusurakan jälkeen – uudisrakentamisen myötä uusia liittymiä tulee joka kesä 10–15. Lisäksi uusien kaava-aluiden kuidutus tuo rakentamiskohteita lähes vuosittain.
Verkko-osuuskunta Ylläksen Laajakaista kaipaa hallitukseensa uutta verta. Hallitus on paiskinut hommia lähes koko historiansa samalla kokoonpanolla. Alusta saakka mukana kuitupuuhassa ollut Eero Vapa kertoo, että hallituspesti sopii kenelle tahansa tekniikasta ja valokuidusta kiinnostuneelle.
– Mikään mahdoton aikasyöppö tämä tehtävä ei ole. Nyt kun viimeisin laajennuskin on tehty, pidetään vähän hengähdystaukoa. Olemassa olevan verkon alueelle tulee tietenkin koko ajan uutta, kun jatkuvasti rakennetaan, hän sanoo.
Uudisrakentamisen myötä uusia liittymiä tulee joka kesä 10–15. Lisäksi uusien kaava-aluiden kuidutus tuo rakentamiskohteita lähes vuosittain. Osuuskunnassa piisaa siis toimintaa, vaikka verkko onkin jo rakennettu.
– Myös laitteisto on tulossa elinkaarensa loppupuolelle ja vaatii uusimista, Vapa kertoo.
Hallitus päättää muun muassa liittymien hinnoista, laajennusten tekemisestä ja tukien hakemisesta.
– Plussaa olisi, jos kiinnostuneella olisi itsellään valokuitu tehokkaassa hyötykäytössä, ja hän voisi sitä kautta tuoda uutta näkemystä myös päätöksentekoon, Vapa toivoo.
VYLKin taival on ollut vaiherikas. Kun Suomessa aikoinaan päätettiin rakentaa nopeat laajakaistayhteydet koko maahan, Suomi jaettiin tukikelpoisiin haja-asutusalueisiin ja markkinaehtoisiin alueisiin. Kolarin kunta teki marraskuussa 2012 sopimuksen valokuidun rakentamisesta Pellon kunnan rajalta kohti Kolarin kirkonkylää, ja Saarenputaallakin eteni oma kuituhanke. Nämä alueet katsottiin haja-asutusalueiksi ja olivat tukikelpoisia. Ylläs sen sijaan niputettiin markkinaehtoisiin alueisiin, joilla verkon tulisi rakentua operaattorivetoisesti ilman tukia. Operaattoreiden kiinnostus odotti kysyntää, jota ei ollut. Loppuvuodesta 2013 valokuituaktiivit perustivat VYLKin.
– Kun lähdimme perustamaan osuuskuntaa, mielessämme oli ajatus siitä, että ilman kunnon yhteyksiä kylä taantuu. Valokuidun myötä matkailun rinnalle olisi mahdollista tuoda muutakin yrittämistä. Nyt on vain mielikuvitus ja yrittäjien osaaminen rajana, Vapa kuvailee.
Alkutaival oli kuitenkin kivinen. Ilman tukia liittymän hinta oli monelle liian korkea. Vasta vuonna 2015 hanke todella nytkähti eteenpäin, kun siitä lopulta tuli kuin tulikin tukikelpoinen. Liittymiä kertyi ensimmäisessä vaiheessa yli 400. Sittemmin verkko on laajentunut Äkäslompolosta Hannukaisen kautta Luosuun ja Äkäsjokisuulle sekä Äkäslompolon kylästä pohjoiseen sijaitsevan Kukaslompolovaaran alueelle. Pohjoinen laajennus sijoittuu Muonion kunnan puolelle.
– Tänä päivänä meillä on vakavarainen osuuskunta. Jos haluaa lähteä mukaan hallitukseen, saa samalla kokemusta yhtiön pyörittämisestä, Vapa sanoo.
VYLK järjestää vuosikokouksensa maaliskuun lopulla. Jos kiinnostuit, voit olla yhteydessä Rainer Mälliseen, puh. 040 652 0863.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.