Lokakuussa sain kunnian pokata Kolarin Vuoden yrittäjä -palkinnon. Olin iloinen ja otettu – on hienoa, että työtäni ja yrittäjyyttäni arvostetaan. Tunnustus sai myös pohtimaan, mitä yrittäjän menestys oikeastaan tarkoittaa – ja ennen kaikkea, keitä kaikkia siitä on kiittäminen.
Yrittäjyys nähdään usein yksilösuorituksena. Painetaan pitkää päivää rakkaudesta lajiin. Otetaan riskejä ja kannetaan vastuu. Tottahan se on. Mutta ainakin omalla kohdallani yrittäjyys on ennen kaikkea yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa.
Yritykseni Luova Media Oy:n asiakkaat ovat pääasiassa muita Ylläksen ja Levin matkailualueiden yrityksiä. Ne mahdollistavat mainonnallaan lehtiemme julkaisemisen ja samalla sen, että voimme pitää lippua korkealla ja kertoa alueen tapahtumista, ihmisistä ja ilmiöistä. Ja kun lehti päätyy lukijan käsiin, ympyrä sulkeutuu: lukijamme ovat asiakkaidemme asiakkaita.
Myös suuri osa lehtiemme tekijöistä on yrittäjiä. Heidän kanssaan olen saanut tehdä yhteistyötä jo vuosia, osan kanssa jopa vuosikymmenen.
Tässä verkostossa yhden menestys ruokkii toisen menestystä. Mutta riippuvuus toimii myös toiseen suuntaan. Kun matkailuyrityksillä on vaikeaa, se heijastuu suoraan minunkin liiketoimintaani. Jos asiakkaani joutuvat tinkimään kustannuksistaan, ensimmäisten joukossa säästetään markkinoinnista. Matkailun suhdanteet eivät siis ole lehdilleni vain uutisaiheita, vaan ne tuntuvat myös omassa yrityksessäni. Siksi koen, että vaikka Luova Median päätoimiala on sanomalehtien kustantaminen, yritykseni on myös matkailuyritys siinä missä lähes kaikki muutkin yritykset matkailualueella.
Lapin matkailu elää vahvaa kasvukautta, ja siitä on syytä iloita. Kasvulla on kuitenkin kääntöpuolensa: lentoliikenne ja matkailu kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Marraskuun Levin Sanomiin haastattelemani Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija kertoi, että tulevina vuosikymmeninä talvi myöhästyy entisestään ja keväisin vesisateita saadaan yhä useammin.
Matkailuyrittäjiltä vaaditaan sopeutumista, eikä se koske vain hiihtokeskuksia. Muutaman vuosikymmenen sisällä säilölumella rakennetut safarireitit saattavat olla alkutalven arkipäivää. Rovaniemellä näin on jo nyt.
Sopeutuminen vaatii ideointikykyä, investointeja, uudenlaista osaamista ja uskoa tulevaisuuteen. Mutta mistä löytyvät voimavarat kaikkeen tähän? Pienissä yrityksissä kehittämistyö tehdään usein päivittäisen työn ohessa, omalla ajalla ja omalla riskillä. Siksi matkailualueen elinvoimasta huolehtiminen ei voi tarkoittaa vain uusien investointien houkuttelemista. Myös alueella jo toimivien yritysten menestymisen edellytyksistä on pidettävä huolta.
Kehittämistyöstä minulla on tältä syksyltä omakohtaista kokemusta. Luova Median toimintaa on laajennettu nyt myös tavarankuljetuspalveluihin Luova Logistics -nimellä. Uuden liiketoiminnan rakentaminen on vaatinut entistä tiukempaa työtahtia, mutta palo luoda uutta tuo myös uudenlaista draivia tekemiseen.
Aloitin loppukesästä yhteistyön yritysmentorin kanssa. Kun kerroin hänelle yrittäjäpalkinnosta, hän ryhtyi pohtimaan sanaa yrittäjyys. Että voisiko sen korvata sanalla mahdollistaja, jossa on huomattavasti positiivisempi kaiku.
Tähän ajatukseen olen palannut monta kertaa. Kun katson omaa 16 vuoden mittaista yrittäjätaivaltani, näen ennen kaikkea valtavan määrän ihmisiä, jotka ovat olleet minulle mahdollistajia ja joille minä olen ollut mahdollistaja.
Yrittäjyys on kaikkea muuta kuin yksilölaji, vaikka yrittäjäpalkinnot jaetaan usein yksittäisille ihmisille.
Kiitos Kolarin Yrittäjille ja Kolarin kunnalle saamastani tunnustuksesta. Ja kiitos asiakkaamme, yhteistyökumppanimme ja lukijamme – te olette mahdollistaneet oman yrittäjätaipaleeni. Toivottavasti olen voinut mahdollistaa jotakin myös teille.
Jatketaan yhdessä.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.