Joogamaraton järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Osallistujia oli ennätysmäärä, ja osa Keski-Suomesta saakka. © Maria Paldanius
Vintin lattialla, auringon kajossa pötköttää joukko joogaajia. Ikkunasta sisään tulviva valo lämmittää ihoa ja tunkeutuu lempeästi suljettujen silmäluomien alle. Tuntuu kuin syksyn valo olisi puikahtanut oman pään ja kehon sisään. Vierellä joku hengittää äänekkäästi suun kautta ulos ja toisella puolella yksi huokailee hiljaa.
– Minusta tuntuu, että täällä on joukko erittäin touhukkaita ihmisiä, jotka ovat tottuneet olemaan aktiivisia ja sisukkaita, ja tekemään koko ajan kauhean paljon. Nyt on lupa olla tekemättä mitään, olla vaan ja hengitellä, ivalolainen joogaopettaja-osteopaatti Pilvi Ingebrigtse lausuu.
Joogamaraton järjestettiin nyt kolmatta kertaa. Osallistujia oli ennätysmäärä, ja osa Keski-Suomesta saakka. © Maria Paldanius
Jo kolmatta kertaa järjestetyn, viikonlopun mittaisen joogatapahtuman tarkoitus on ollut levittää joogan ilosanomaa ja tarjota joogaa monipuolisesti, ja matalalla kynnyksellä kauneimpaan ruska-aikaan.
Tänä vuonna tunteja ja opettajia oli enemmän kuin koskaan ennen: 12 lappilaista joogaopettajaa ohjasi 17 tuntia joogaa ja muita aihepiiriin sopivia tunteja, kuten meditaatiota, joogan teoriaa tai voimaeläinmatkan.
– Olemme halunneet koota yhteen pohjoisen alueen opettajia, jotka tuovat eri joogalajeja kokeiltavaksi. Tänä vuonna mukana oli opettajia aina Kittilää, Leviä, Yllästä, Ivaloa ja Rovaniemeä myöten. Kaikki ovat olleet mukana ilolla ja suurella sydämellä, tapahtuman perustaneet Anu Laine ja Pilvi Mikkonen sanovat.
Myös osallistujia oli ennätyksellinen määrä. Ensikertaa myynnissä olleita, Ylläksen tuntureiden mukaan nimettyjä joogapasseja ja yksittäisiä tuntilippuja hankki yli 60 joogaajaa. Kaikki tunnit myytiin lähes viimeistä paikkaa myöten täyteen. Ensimmäisten joukossa täyttyivät Levillä asuvan joogaopettaja Mia Kataiston kivimeditaatio ja sunnuntaiaamun Herättelevä Soturiflow -tunti.
– Aluksi tapahtuma oli tarkoitus tehdä aiempaa isommin, mutta koronan takia päätimme tehdä kaiken pienemmin. Yllättäen kysyntä kasvoikin niin suureksi, että tapahtuma kasvoi sittenkin isommaksi. Suosio ylitti kyllä kaikki odotukset, Laine ja Mikkonen toteavat.
Tapahtuma räätälöitiin koronaohjeita noudattaen. Tuntikohtaisia osallistujamääriä pienennettiin ja käsidesiä oli käden ulottuvilla. Näyttää siltä, ettei edes korona pysty pysäyttämään joogan ilosanomaa.
Joogamaratonilla oli yhteensä 17 opettajaa. Tässä siis vain kourallinen heistä. © Maria Paldanius
Joogamaratonin nimen ja perinteen mukaisesti tunnit pidettiin tänäkin vuonna Ylläksen ympäristössä, kaikkiaan neljässä eri kohteessa. Osa tunneista pidettiin Tanon Talolla ja Even Vintillä Äkäslompolossa, osa Lapland Hotel Saagassa ja Anu Laineen omistaman AAVA Lapland -joogastudion tiloissa Ylläsjärvellä.
Järjestäjät kokevat Ylläksen paikaksi, jonne jooga sopii kuin nenä päähän.
– Täällä seitsemän tunturin keskellä on tilaa pysähtyä ja rauhoittua itsensä äärelle. Joogamaratonin osallistujat voivat halutessaan myös yhdistää luonnossa olemisen ja joogan. Yllästä ympäröivä luonnonrauha kutsuu lähtemään tuntureille, metsiin ja järvien äärelle, järjestäjät perustelevat.
Tapahtuman nimestä poiketen kyseessä ei kuitenkaan ole ”maraton” sanan tunnetuimassa merkityksessä. Päinvastoin: Joogamaraton tarjoaa vastapainoa sille maratonille, jota nykyihmisen elämä usein edustaa. Kyse on maratonista, jossa ei tarvitse juosta tai mitata mitään, eikä kilpailla ketään – edes itseään – vastaan.
– Ensimmäisenä vuonna (2018) mietimme kuumeisesti tapahtuman nimeä ja Pilvi keksi Joogamaratonin. Nimeä on sittemmin mietitty paljon, että antaako se joillekin väärän käsityksen viikonlopusta. Toistaiseksi nimi on kuitenkin saanut jäädä. Joogamaraton on varmasti vuoden lempein maratoni, Laine vakuuttaa.
Sama lempeyden, armollisuuden ja rauhoittumisen sanoma toistui läpi koko viikonlopun. Siihen viittasi esimerkiksi Ingebrigtsen Slow Yin -joogatunnillaan antaessaan koronavuoden uuvuttamille oppilailleen luvan lepoon. Sen saman, huojentavuutta huokuvan viestin välitti myös kundaliinijoogatunnin, sekä kundaliinijoogan teoriatunnin ohjannut leviläinen joogaopettaja Miia Ritola:
– Korostan aina sitä, että joogan ei kuulu olla suorittamista. Joskus joogatunti voi olla sellainenkin, että makaa koko tunnin selällään.
Joogatunteja järjestettiin sekä Äkäslompolossa että Ylläsjärvellä. © Maria Paldanius
Mukana Joogamaratonin suunnittelussa on alusta saakka ollut myös äkäslompololainen, pitkän linjan joogaopettaja Merja Hakala. Järjestäjäkolmikkoa on ensimetreiltä lähtien yhdistänyt halu jalkauttaa joogatunteja yhä paremmin paitsi paikallisten ihmisten, myös alueella vierailevien matkailijoiden saataville.
– Joogamaraton tarjoaa paikallisille asukkaille vaihtelua viikkotunteihin ja antaa myös mahdollisuuden kokeilla jotain uutta. Lomalaisille tapahtuma tuo erilaista sisältöä viikkoon. Meillä on sellaisiakin osallistujia, jotka tulevat varta vasten Ylläkselle Joogamaratonin takia, järjestäjät kertovat.
Kaikille avoimen tapahtuman tausta-ajatus on pysynyt alusta asti muuttumattomana: tarjota joogaa kaikille aina ensikertalaisista kokeneempiin joogaajiin asti. Samalla osallistujat tapaavat muita joogasta kiinnostuneita. Joogamaraton on yhteisöllinen konsepti, joka tuo osallistujat ja opettajat yhteen.
– Ylläs joogatapahtuman paikkana houkuttelee ihmisiä mukaan. Suurin syy on varmasti ainutlaatuinen luonto. Tapahtumassa myös korostuu maanläheisyys ja ajatus siitä, että luonto on osa meitä ja me ihmiset olemme osa luontoa, Mikkonen ja Laine pohtivat.
– Tapahtumaa on tehty alusta alkaen suurella sydämellä ja intohimolla. Toivomme, että se näkyy myös tulevaisuudessa. Ensi vuotta on tässä samalla jo alettu suunnitella, he paljastavat hymyssä suin.
Joogaa ja pilatesta Ylläksen alueella
Ylläsjärvellä AAVA Lapland -joogastudio/Anu Laine
Äkäslompolossa kansalaisopiston joogatunnit/Merja Hakala
Äkäslompolossa Tanon Talossa ja Even Vintillä joogaa/Pilvi Mikkonen
Ylläsjärvellä Villa Möykyssä ja Äkäslompolossa Even Vintillä pilatesta/Sampo Idstam
Aakenuspirtillä joogakursseja/Marja Köngäs
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.