Oletko jo nähnyt Tunturikkain-bingolappuja, bongannut kampanjatunnuksen skibussin kyljestä tai matkannut huipulle Tunturikkain-gondolilla?
Tunturikkain on Visit Ylläksen juuri lanseeraama monivuotinen kampanja, jonka ytimessä on kokemus Ylläksestä, sen luonnosta, aktiviteeteista ja ihmisistä – ympäri vuoden.
– Syksyn tapaamisissa kyselimme tiimimme kanssa, mitä kaikkea Ylläs on. Luonto, kansallispuisto, aktiviteetit ja ihmiset nousivat esiin joka kerta. Ylläs on niitä kaikkia, heinäkuussa Visit Ylläksen toimitusjohtajana aloittanut Miska Jukkola kertoo.
– Halusimme luoda selkeän mielikuvan sekä talvisesta että kesäisestä Ylläksestä koko alueena, hän jatkaa.
Jukkola kertoo, että matkailijoiden arvot ovat globaalissa murroksessa: yhä suurempi osa etsii elämyksiä materian sijasta.
– Lomalle etsitään nyt jotain suurempaa merkitystä. Matkailijat arvostavat sitä, että he pääsevät kokemaan luontoelämyksiä ja jakamaan niitä läheistensä kanssa. Tunturikkain on sanaleikki, joka tekee tämän toiveen näkyväksi, Jukkola sanoo.
Tunturikkain-kampanja on jo vahvasti esillä Ylläksellä. Skibussit ovat saaneet kaamoksen värisen kampanjailmeen, ja tunturin laelle pääsee Tunturikkain-gondolilla. Tammikuun alussa alueen vuokraamoihin, erämaakahviloihin ja hiihtokeskuksiin jaettiin myös bingolappuja ja kampanjatarroja, joissa on kohteina Ylläksen tunturikkaimpia elämyksiä.
Jukkola toivoo, että lomailijat innostuvat porukalla bingoilemaan ja kokemaan itselleen uusia aktiviteetteja.
– Uskon, että tästä tulee Yllästä yhdistävä tekijä ympärivuotisesti. Toivon, että alueen yrittäjät rohkaisevat matkailijoita kokeilemaan uusia elämyksiä ja lomailijat tarttuvat ehdotuksiin. Tunturikkain on yhteyttä itseen, toisiin ja luontoon, Jukkola tiivistää.
Osallistu Tunturikkain-bingoon ja arvontaan
Kerää kiva porukka, koe tunturikkaita hetkiä ja kerää merkintöjä.
Kun saat täyden rivin, muista kajauttaa BINGO!
Palauta täytetty lomake Ylläksen infopisteelle ja osallistu arvontoihin. Arvonnat suoritetaan kauden päätteeksi ja pääpalkintona on kesälomamatka Ylläkselle. Voit myös pelata bingoa osallistumatta arvontaan.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää

Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan

Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle

Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.