Satu Renko
Luonnonvarakeskus LUKEn tutkija Mikko Jokisen mukaan Ylä-Lapin ympäristökiistoihin olisi usein löydettävissä ratkaisu, jos tunnettaisiin pelikenttä ja nyanssit.
– Osapuolten roolit ja motiivit kiistojen käsittelyssä jäävät monesti epäselviksi, Jokinen toteaa.
Suomalaiselta yhteiskunnalta ja Metsähallitukselta on puuttunut rakenteita ja toimintatapoja, jotka ovat kulttuurisensitiivisiä ja kykenevät sosiaalisesti kestävästi hallinnoimaan Lapin luonnonvaroja ja niitä koskevia kiistoja.
Jokinen peräänkuuluttaa kulttuurisensitiivistä otetta – fiksumpia ja parempia tapoja toimia.
– Virkamiehen, päättäjän tai hankkeen vetäjän olisi tiedettävä, miten alueella ajatellaan, ja myös tunnettava ne kulttuurilliset ja historialliset syyt, jotka vaikuttavat ajatteluun, hän sanoo.
Jokisen tutkimus sijoittuu saamelaisten kotiseutualueelle Ylä-Lappiin, jossa menneisyys on vahvasti läsnä ja selittää paikallisten ihmisten luonnonkäyttöön liittämiä arvostuksia ja merkityksiä.
– Luonnonsuojelu on varsinkin Ylä-Lapissa merkittävä maankäyttömuoto, jonka toteuttaminen kaipaa kulttuuriset tekijät tunnistavia ja avoimempia lähestymistapoja saavuttaakseen paikallisväestön hyväksynnän ja tuen. Luonto, siellä toimiminen ja pärjääminen, on lappilaisen identiteetin kulmakiviä. Lapin ulkopuolelta tuleva ohjaus ympäristöasioissa koetaan herkästi lappilaisia loukkaavana tekona, vaikka siitä ei olisikaan kysymys.
Jokisen väitöskirjassa perehdytään Lapin ympäristökiistoihin ja niiden hallintaan henkilökohtaisten haastatteluiden, kyselytutkimusten, asiantuntijanäkemysten, etnografisen kenttätyön ja seitsemän artikkelin kautta.
Vaikka kukin ympäristökiista on omanlaisensa, yhdistäviäkin tekijöitä löytyy.
– Kyselyistä kävi ilmi, että moni luonnon käyttöön liittyvä arvo kumpuaa menneestä. Luontaiselinkeinot, kuten poronhoito, kalastus ja riekostus korostuvat yhä, vaikka niillä ei ole enää samaa taloudellista merkitystä kuin aikoinaan. Ne nauttivat arvonantoa, Jokinen kuvailee.
– Kun jaetaan arvostuskakku, luontaiselinkeinot tulevat ensimmäisinä ja metsätalous ja matkailu viimeisinä, vaikka matkailu on se, mistä raha tulee. Muutos Ylä-Lapissa on ollut nopeaa ja vanhat asiat ovat yhä vahvasti läsnä.
Jokinen toivoo hallinnon tiedostavan, että ihmiset eivät katso pelkästää eteenpäin, he katsovat mennyttä.
– Tai paremminkin menneisyys katsoo heitä, hän täsmentää.
Käytännön esimerkikki:
– Jos halutaan suojella jokin alue ja asiaa ajetaan sienet tai käävät edellä, koetaan helposti, että se sieni tai kääpä on tärkeämpi kuin me. Jos on huolissaan sienen kohtalosta tai muusta biotooppiin liittyvästä asiasta, pitää löytää, miten ihminen asemoituu kokonaiskuvaan.
Jokinen ehdottaa, että kuvaa täydennetään kulttuurisella tiedolla.
– Esimerkiksi riekot, metsot ja lohet ovat kulttuurisesti tärkeitä. Pitäisi miettiä, minkälaisen elinympäristön ne tarvitsevat. Kun turvataan metson elinympäristö, turvataan samalla poronhoito, virkistyskäyttö ja matkailun tarpeet. Silloin myös suojelu otetaan paremmin vastaan.
– Se on sateenkaarilajiajattelua.
Kaiken perusta on, että pyrimme ymmärtämään toisiamme. Ymmärrystä taas ei synny ilman laajemman kuvan hahmottamista. Jokisen väitöskirjan sanoma tuntuu järkeen käyvältä, melkeinpä itsestäänselvyydeltä.
– Mietin sitä kyllä itsekin, että saanko aiheesta riittävästi uutta sanottavaa. Mutta yleinen poliittinen tilanne saamelaisten ja valtion välillä on yhä kireä. Se tarkoittaa sitä, että aihetta ei ole liiaksi käsitelty.
Jokinen mainitsee esimerkin lähimenneisyydestä:
– Peter Vesterbacka antoi kasvot jäämerenratahankkeelle, jota verrattiin kulttuuriseen kansanmurhaan ja kolonialismiin. Vesterbacka tuli etelästä rikkaana ja hyvin varmana sanomaan, mitä pohjoisessa tehtäisiin. Olisi kannattanut ensin jalkautua ja tutustua kenttään. Nyt Vesterbacka tulkittiin ylimieliseksi, vaikka ei ehkä sitä ollut. Ehkä hän ei vain ollut tietoinen asioista.
– Jos olet kiinnostunut poromiesten mietteistä, ei heille lähetellä lomakkeita. Heidän luokseen mennään ja jutellaan. Se saattaa tuntua pikkujutuilta, mutta tällaisilla asioilla on yllättävän isoja vaikutuksia. Saamelaisalueella kielitaito on usein hyvän vastaanoton avain.
– Jos haluat välttää karikoita, ole tietoinen asiasta, jonka kohtaat, ja vältä ylimielisen kuvan antaminen.
Jokainen kiista ratkeaa aina johonkin suuntaan. Joko yhteisymmärryksessä tai jotain osapuolta loukaten. Joskus kiista vain katoaa.
Jokinen mainitsee väitöskirjassaan myös Hannukaisen kaivoshankkeen Kolarissa. Kun täkäläinen kiista jo on äitynyt konfliksiksi, voiko vielä löytää tarvittavaa kulttuurisensitiivisyyttä neuvotteluihin?
– Olen ollut jo ainakin kolme vuotta sitä mieltä, että tässä kiistassa neuvottelutie on kuljettu loppuun. Yhteensovittaminen on kiva sana, mutta kaikki ei ole yhteensovitettavissa. Jos joku asia ajetaan väkisin läpi, joku osapuoli tulee ylikävellyksi. Kävi tässä kiistassa miten tahansa, kunta tulee olemaan kahtiajakautunut.
Hannukaisen kaltaiset kiistat eivät ole ainutlaatuisia. Jokinen vertaa tilannetta Vuotokseen, joka jakoi sukujakin.
– Hannukaisen tapainen kiista, joka on jatkunut jo vuosikausia eikä loppua näy, ei kuitenkaan ole kovin tyypillinen.
Mikko Jokinen tuli Kolariin vuonna 1998. Tuolloin hän lupasi vaimolleen Riikka Jokiaholle, että vain vuodeksi.
– Olin kiinnostunut Lapista ja Lapin kulttuurista. En tullut kiistojen tuomana, mutta nopeasti törmäsin kiistoihin. Lapin luonnonkäytön kulttuuri oli iso teema.
Jokinen aloitti työt Metsäntutkimuslaitoksella ja jo samana vuonna käynnistyi Kilpisjärvellä viimeisten lumien hiihtoalueeseen liittyvä tiekiista.
– Enontekiön kunta halusi rakentaa tien Saanan taakse. Luonnonsuojelijat, paliskunta ja saamelaiskäräjät eivät tykänneet. Samoihin aikoihin ja samalla porukalla ryhdyimme miettimään Mallan luonnonpuiston porokiistaa.
Ja kuinka ollakaan, kiistoja putkahteli tuon tuosta lisää.
– Lapissa luonto on niin keskeinen tekijä. Se aiheuttaa intohimoja ja tuo ihmisiä alueelle. Sanon itseänikin ensimmäisen sukupolven ilmastopakolaiseksi. Kyllästyi vetisiin talviin rannikolla ja muutin Lappiin.
Lapissa viettämiensä vuosien saatossa Jokisen suhde lappilaisuuteen on monipuolistunut.
– Ajan myötä oma näkemys on syventynyt, siihen on tullut enemmän sävyjä. Ymmärrän paremmin ilmiöitä, joita pyrin selittämään. Lapissa näen sekä rumuuden että kauneuden. Kaunista on yhä edelleen se, että kun asut Lapissa ja vaikka auto hyytyy, ihmiset ovat alttiita auttamaan toisiaan. Se on kulttuuripiirre, joka tulee kaukaa niiltä ajoilta, kun täällä on elänyt vähän ihmisiä vaativissa olosuhteissa. Jopa ihmiset, jotka eivät pidä toisistaan auttavat toisiaan. Yksin ei pärjää. Rumaa taas on nurkkakuntainen ajattelu. Ihminen määrittyy suvun tai asuinpaikan perusteella eikä siihen voi vaikuttaa.
Jokisen tulevaisuudessa siintävät samat teemat: ympäristö, luonto ja maankäyttö.
– Seuraavaksi lähden Ouluun, jossa kehitetään Hupisaarien aluetta. Kyseessä on kaupunkilaisten paikka, jossa halutaan viihtyä ekologiset näkökulmat huomioon ottaen. Siellä ei ole kiistaa. Haemme sitä, mikä on ihmisille tärkeää ja mitä he alueelta toivovat.
Entä jos tohtori Jokinen saisi valita minkä tahansa aiheen ja rahoitus olisi taattu? Mitä tutkisit?
– Olisi kiinnostava tutkia, mikä on ihmisten mielestä oikeaa työtä. Ei vain Kolarissa, vaan Lapissa laajemminkin. Matkailuun suhtaudutaan usein niin, ettei se ole oikeaa työtä, mutta se on muuttumassa. Opettajan työ ei ollut 120 vuotta sitten oikeaa työtä, nyt mietitään onko tubettajan työ oikeaa työtä. Se on kiehtovaa.
Retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Näytä lisää
Ylläksen palvelut Katso miltä palveluita Ylläksellä on auki tällä hetkellä, hae palveluita sijainnin mukaan
Ylläksen retkivinkit Katso mihin Ylläksellä ja lähistöllä kannatta suunnata retkeilemään. Parhaat vinkit ja ohjeet jokaiselle vuodenajalle
Ylläksen bussiyhteydet Katso lentokenttäbussien, junabussien ja skibussinaikataulut kätevästi Kuukkelista.
Ylläksen sää Katso sääennuste tälle päivälle tai tulevalle viikolle kätevästi Kuukkelin sivuilta ja lue samalla lisää artikkeleita Ylläksen säästä.