Mie ja Kuukkeli

Osa 4 ( osa 1, osa 2 , osa 3, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8, osa 9, osa 10, osa 11, osa 12, osa 13, osa 14)

Kesällä 1993 alkoivat Velho-oopperan harjoitukset Velhoniemessä. Seurasin niitä niin työni puolesta kuin silkasta mielenkiinnosta.

Kesän ensimmäinen Kuukkeli ilmestyi juhannukseksi, toinen Velhon ensi-illan alla. Jälkimmäisessä yritin panostaa oopperaan mahdollisuuksieni mukaan.

Rinta rinnan lehtien kanssa suunnittelin työhuoneen kalustamista ja uusien tietokoneiden ostamista. Sain hankkeeseen pienen avustuksen ja loput katoin pankkilainalla.

Ehdin juuri ja juuri saada pöydät paikalleen ennen kuin koneet tulivat. Kun ne oli asennettu, oloni oli kuin viulun saaneella metsurilla: voi kun osais soittaa. Taitoni eivät nimittäin riittäneet yhtään enempään kuin mihin pystyin aiemmalla Macillani: kirjoittamiseen.

Pientä glamouria ankeuteen toi kellarissa Nivan Riston kanssa vieraillut Tarja Smura, joka oli keväällä valittu Kaltiossa Miss Suomeksi. Tarja jopa suostui kuvaan, jossa istui kirjoittamassa uudella tietokoneellani. Otos pääsi tietenkin myös Kuukkelin sivuille.

Velho-oopperan odotettu ensi-ilta teki minuun lähtemättömän vaikutuksen, kuten niin moneen muuhunkin.

Sitä ei ollut kuitenkaan aikaa ruveta miettimään. Olimme yhdessä Timon ja mainostoimisto Grafun kanssa ottaneet valmistaaksemme Ylläksen esitteen. Pakka Ylläksellä oli tuolloin pahasti sekaisin, joten työ ei ollut helppo. Se koettelikin ihmissuhteita siinä määrin, että ehdin moneen kertaan katua hommaan ryhtymistä. Esite kuitenkin syntyi, eikä aivan huono ollutkaan!

Vasta sen jälkeen pääsin opettelemaan uusien laitteiden käyttöä. Kauppaan oli sisältynyt myös koulutuspaketti, mutta vielä sittenkään en uskaltautunut tekemään valmista työtä koneella. Tai no, taitoin kyllä koneella, mutta sen jälkeen siirsin työn paperille. Nurinkurista touhua.

Kun tuli joulunumeron vuoro, päätin ottaa härkää sarvista ja itseäni niskasta. Kaikki näyttikin menevän hyvin kunnes tuli aika siirtää valmis aineisto DAT-nauhalle painoon lähettämistä varten. Silloin alkoivat vaikeudet, jotka päättyivät koneen totaaliseen jumiutumiseen. Jouduin lähes paniikkiin ja taisin välillä purskahtaa itkuunkin.

Soitin Ouluun, josta sain ohjeen: "Lähetä kone tänne." Niin tein. Alkoi jännittävä odotus. Jo seuraavana päivänä kone kiiti Oulusta Kemiin. Pohjolan Sanomien väkikin teki parhaansa, ja niin näki päivänvalon ensimmäinen, tietokoneella itse taittamani Kuukkeli. Huokaisin helpotuksesta ja menin pari päivää myöhemmin sydänfilmiin. Onneksi laitteen piirtämät piikit olivat sellaiset kuin pitikin.

Vuosi vaihtui ja jouduin ostamaan toisen tuolin toimistooni, sillä Jullin isä Alpo Harju astui Kuukkelin palvelukseen. Hänellä oli jo aiempaa kokemusta Macilla työskentelystä sekä luova mieli ja hyvä piirtämistaito. Niinpä kellarissa alkoi syntyä kaikkea alaan liittyvää logoista käyntikortteihin ja esitteisiin.

Helmikuussa Laakson Veikko toi helsinkiläisen alan ammattilaisen koulutusta antamaan. Hän oli ollut asentamassa uutta järjestelmää Posariin. Samalla oli siis järkevää päivittää myös meidän laitteemme. Työtä hankaloitti hieman kyseisen henkilön laitamyötäinen, jota mukana ollut vahva olut ei juurikaan lievittänyt. Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi hommasta ilman vahinkoja.

Sitten aloimme Alpon kanssa töihin. Kun syksyllä 1992 olin tehnyt erikoisnumerona Ylläksen Uutiset, oli siihen tulevat värikuvat pitänyt lähettää värierotteluun kaksi viikkoa aiemmin. Nyt skannasimme kuvat ja teimme värierottelut itse. Se tiesi värisivujen ja -kuvien lisääntymistä, mutta samalla myös kustannusten nousua, jos toki lisää tulojakin värillisten ilmoitusten kautta.

Alpo paitsi teki mainoksia, piirsi Jullia ja taittoi lehteä, kirjoitti siihen hauskoja juttuja niin naistentansseista kuin karaokestakin. Aprillipilamme onnistui yli odotusten kertoen samalla valokuvan voimasta. Kuvamanipuloitu Esko Aho vetämässä nopeuslaskupukua ylleen houkutteli kymmeniä ihmisiä Ylläkselle aamulla 1.4. Siellä ei kuitenkaan ollut julkkisten nopeuslaskukisaa.

Olin ottanut tavaksi kirjoittaa muistokirjoituksen kuolleista paikkakuntalaisista. Kesän lehteen laatimani oli yksi raskaimmista. Ylläksen kehittämisessä vahvasti mukana ollut Juha Heikkala oli menehtynyt vaikeaan sairauteen vain 45-vuotiaana.

Kari