Mie ja Kuukkeli

Osa 2 (osa 1, osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8, osa 9, osa 10, osa 11, osa 12, osa 13, osa 14)

Sain toimittajaksi todellisen pikakoulutuksen. Timolla oli jo vankka kokemus lehtialalta, joten hän tiesi, mitkä asiat olivat tärkeitä. Hän muun muassa käski unohtamaan koulussa opitut kappalejaot. Painoin neuvot päähäni ja olen myöhemmin pyrkinyt siirtämään niitä myös eteenpäin.

Kirjoittamista oudompi asia minulle oli valokuvaus. Olin kyllä napsinut kuvia taskukameralla joskus 70-luvulla, mutta järjestelmäkamera oli minulle lähes yhtä kunnioitusta herättävä kapistus kuin toimittaja oli ollut vielä vuosikymmentä aiemmin.

Timon antama kamerankäyttöopetus sujui yhtä sukkelaan kuin kirjoituskoulukin. Aukot, suljinajat, valotukset ja muut valokuvaustermit sujahtivat korvien kautta pääni sisään ja sekoittuivat siellä yhdeksi puuroksi. Onneksi kameroissa on paljon automatiikkaa.

Kurssin jälkeen oli ensimmäisen juttukeikan vuoro. Se suuntautui Iso-Ylläkselle ja kohteena oli Mirja Kallio, joka nykyisin tunnetaan Mirja Visurina. Useimmille hän on kuitenkin alusta lähtien ollut Milli.

Tilanne jännitti minua varmasti paljon enemmän kuin Milliä. Erityisesti kuvien otto sai sormeni tärisemään. Saatoin vain toivoa, että otoksista edes joku onnistuisi joten kuten. Joten kuten se onnistuikin.

Kerrotun lisäksi muistan keväältä erityisesti kaksi juttukeikkaa. Toinen oli Velhon Kodalla pidetty tiedotustilaisuus suunnitteilla olevasta Velho-oopperasta. Jokin tilaisuudessa sai minut uskomaan siihen, että tulossa oli jotain ainutlaatuista. Silti se oli vain kalpea aavistus siitä, mitä tuleman piti.

Kolmas mieleeni jäänyt keikka oli kaikkein erikoisin, jännittävin ja rankin.

Tero Vaara oli Mamba-yhtyeineen Äkäs-Hotellissa esiintymässä. Seuraavana päivänä hän pyysi paikalla päivystäneeltä helikopterilta kyytiä ylös, jotta voisi hypätä laskuvarjolla alas. Joku neuvoi häntä kysymään Kuukkelia sponsoriksi. Tarvittava summa ei ollut iso, joten Timo suostui, ja kevättoimittaja pääsi elämänsä toistaiseksi jännittävimmälle reportaasimatkalle.

"Ota varmuuden vuoksi tuo halvempi kamera", Timo rohkaisi. En ollut koskaan lentänyt helikopterilla. Pelkoani lisäsi se, että koneen sivuovi jätettiin maahan.

Nousimme kolmen kilometrin korkeuteen. Sitten rocktähti hyppäsi. Korvasen Kari kallisti konetta, jotta saatoin kuvata hyppyä turvavööissä roikkuen. Voin sanoa rehellisesti, että minua pelotti.

Hyppy ei sujunutkaan suunnitellusti, sillä tuuli riepotti Teron kilometrien päähän metsään. Kävimme parilla ylilennolla toteamassa, että mies oli kunnossa. Yritin painaa paikan mieleeni.

Sitten kiirehdin kotiin, otin isän moottorikelkan ja suuntasin latureittiä pitkin Karilan taakse, minne olimme Teron paikallistaneet. Jouduin kuitenkin ajamaan parisataa metriä upottavaa umpista. En ollut paljon kelkkaillut ja kuntoni oli muutenkin huono. Jouduin tosi lujille. Samoin Tero, jonka osaksi tuli kävellä perässäni varjoaan raahaten, kunnes pääsimme takaisin ladulle.

Seikkailusta oli mukava kirjoittaa juttu, jolle Timo uhrasi kokonaisen sivun. Tyytyväinen oli varmaan Terokin, sillä myöhemmin keväällä oveni taakse ilmestyi porilainen nainen. Hän ojensi minulle Teron lähettämän konjakkipullon.

Kävimme Timon kassa myös Lainiolla kuuntelemassa tuntitolkulla elämäntapaintiaanien päällikköä Apjoilnea. Onneksi minun ei tarvinnut kirjoittaa sitä juttua, sillä en ymmärtänyt puoliakaan miehen englanninkielisistä viisauksista.

Kevät kului nopeasti.

Toukokuussa Timo ehdotti minulle, että vuokraisin Kuukkelin. Sen verran ymmärsin, että sellainen ei kannata.

"No osta sitten", Timo sanoi. Puhuin asiasta vaimolleni, joka totesi että "olet näköjään jo päättänyt."

Kari