Meneillään on Kuukkeli-lehden 15. vuosikerta. Juhlavuoden kunniaksi omistaja Kari Kaulanen muistelee menneitä vuosia otsikon Mie ja Kuukkeli alla.
Mie ja Kuukkeli
Kevään jälkeen minun oli tunnustettava, että ainakaan minä en saa Levin ja Ylläksen asioita sopimaan saman lehden sivuille. Päätin, että seuraavan vuoden alusta asia on hoidettava toisella tavalla. En halunnut kuitenkaan luovuttaa kokonaan, vaan aloin viritellä ajatusta Leville tehtävästä erillisestä lehdestä.
Sesongin jälkeen Äkäslompolon koululaiset valtasivat Kotikuusen ruokailutilat, koska koulu oli remontissa. Kun lukuvuosi päättyi, loppui myös vuodesta 1984 lähtien jatkunut ruuanlaitto Kotikuusen keittiössä.
Kesäkuu 1999 alkoi kunnon helteillä. Kuumuus löi leimansa myös Käärme-oopperan ensimmäisiin ulkoharjoituksiin kesäkuun alkupäivinä. Moni poltti nahkansa.
Istuin katsomossa alusta lähtien, sillä olin päättänyt seurata esityksen rakentumista valmiiksi niin perusteellisesti kuin se oli mahdollista.
Jo ensimmäisenä päivänä kiinnitin huomioni katsomossa istuvaan naispuoliseen toimittajaan, jota en ollut aiemmin nähynyt. Seuraavana päivänä juttelimme sen verran, että sain tietää hänen tekevän juttuja Lapin Kansaan.
Ylläs soi jälleen heinäkuussa, ja olin edelleen Ylläs Soikoon ry:n puheenjohtaja. Nyt saatoin keskittyä enemmän tapahtumaan, kun Eero ja Risto hoitivat työt Kuukkelin osalta.
Loppukesän illat kuluivat Velhoniemen katsomossa ensin Käärme-oopperan harjoituksia, sitten esityksiä seuraten.
Oopperoiden mentyä oli aika paneutua jälleen Kuukkelin tekemiseen.
Olin jo keväällä päättänyt, että siirrän Kuukkelin toimituksen käytöstä vapautuneisiin ruokailutiloihin. Näin kolmen hengen ryhmämme saisi enemmän tilaa ja valoa. Samaan syssyyn oli aika kierrättää myös kalustoa.
Keskustelin Toivosen Annen kanssa Levin omasta lehdestä. Hän lupautui sen päätoimittajaksi. Päätimme, että Levi-Kuukkeli aloittaisi toimintansa vuoden 2000 helmikuussa. Anne hoitaisi lehden sisällön, me hankkisimme ja tekisimme ilmoitukset sekä valmistaisimme sivut painokuntoon.
Jälkikäteen ajatellen toimintani oli tuohon aikaan täysin kaksijakoista. Toisaalta olin jo ennestään väsynyt, mutta hankin koko ajan lisää töitä. Samalla, kun yritin kehittää yrityksiäni, nakersin niiden perustuksia yksityiselämän puolella.
Marraskuussa kävimme Annen kanssa esittelemässä ajatuksiamme Levin yrittäjille. Innostus tuntui nyt olevan huomattavasti suurempi kuin edellisellä kerralla.
Samaan aikaan tajusin, että olin rakastunut kesällä tapaamaani toimittajaan, johon olin pitänyt syksystä lähtien yhteyttä. Pystyin elämään kaksoiselämää muutaman viikon, mutta sitten oli totuuden aika. Marraskuun viimeisenä päivänä lensin ulos kodistani. Työmatkani kolminkertaistui, kun jouduin raskain askelin raahautumaan pihan poikki vanhempieni pihamökkiin, joka oli ollut ensimmäinen kotini 1950-luvulla.
Vietin elämäni ensimmäisen yksinäisen joulun. Aattoiltana ajelin Ylläsjärven ja Kurtakon kautta Kolarin hautausmaalle. Otin kuvia jouluvalaistuksista Kuukkelin arkistoon tulevia tarpeita varten. Niin ainakin ajattelin.
Vuosituhannen vaihde sujui samoissa tunnelmissa, mutta sitten oli aika katsoa tulevaisuuteen. Tiesin, että paluuta entiseen ei ole, vaan edessä on uusi alku, uusi tie iloineen ja suruineen.
Kävin vimmalla töihin käsiksi. Levi-Kuukkelin ulkoasun luominen oli ensimmäisiä tehtäviäni. Halusin sen olevan erilainen kuin Kuukkeli, mutta jotain samaakin niissä piti olla, olivathan kyseessä tavallaan sisarlehdet.
Asustelin edelleen pihamökissä, mutta mielessäni alkoi itää ajatus muuttaa pois Äkäslompolosta. Vielä vuosi sitten en olisi ikinä osannut kuvitella sellaista tapahtuvan.
Eräänä huhtikuun iltana, työpäivän jälkeen, lastasin vähäiset tavarani autoon ja suuntasin kohti Kolaria. Olin vuokrannut asunnon kerrostalosta, jonka ostamisesta Rautaruukilta Kolarin kunnalle olin kunnanvaltuutettuna ollut päättämässä.
Kun ajelin Äkäslompolon läpi tuttua, ilta-auringon värjäämää maisemaa katsellen, kurkkuuni nousi karvas pala.
Seuraavana aamuna jatkui työ Kuukkeleiden parissa.
Kari