Meneillään on Kuukkeli-lehden 15. vuosikerta. Juhlavuoden kunniaksi omistaja Kari Kaulanen muistelee menneitä vuosia.

Mie ja Kuukkeli

Osa 10 ( osa 1, osa 2 , osa 3, osa 4, osa 5, osa 6, osa 7, osa 8, osa 9, osa 11, osa 12, osa 13, osa 14)

Vuosi 1999 alkoi vauhdikkaasti eräässä mökissä riehuneen nuorenmiehen taltuttamisella. Seuraavana päivänä siivosin toimiston niin raskaalla kädellä, että sinne ei näyttänyt jäävän juuri mitään. Sitten aloimme töihin.

Ilma oli välillä paksua, kun kolme miestä paiski hommia vajaan kahdenkymmenen neliön huoneessa. Mutta tulostakin syntyi. Tammikuun kahdeksas oli harvinainen päivä, sillä työllistimme väkeä kolmessa painossa. Pieksämäellä painettiin Jazzrytmeihin tekemäämme Ylläs Jazz Blues -liitettä, Kemissä Ylläksen kesäesitettä ja Oulussa Kangasniemen kesälehteä.

Tammikuun loppupuolella saimme päivän pituisen tehoannoksen kuvankäsittelykoulutusta. Kouluttajan pyöritellessä kuvia Photoshopissa, saattoi jälleen havaita oman osaamisensa vähäisyyden. Paljon jäi päivästä kuitenkin myös hyödynnettävää.

Tammi-helmikuun vaihteessa paukkuivat ennätyspakkaset, jotka jatkuivat myös jatsien yli. Jounin kaupan mittari näytti yli 42 miinusastetta, ja jazzvieraat, niin esiintyjät kuin yleisö, saivat kokea yllin kyllin Rajalan Oskun kaipaamaa eksotiikkaa.

Kevään aikana teimme myös kaksi Sarka-lehteä, vaikka olisin ollut jo valmis luopumaan siitä. Toinen niistä ajoittui samoihin aikoihin ensimmäisen sesonkikuukkelin kanssa, joten yöt tahtoivat jäädä lyhyen puoleisiksi. Se lyhensi myös pinnaani.

Leviltä tuli juttuja edelleen kiitettävästi, joskus liikaakin. Mainoksia sieltä oli sen verran, että kulut peittyivät. Mökkijakelu kuitenkin toimi, mikä oli päätarkoitus ja lisäsi omalta osaltaan Kuukkelin mainosmyynnin kokonaismäärää heti sesongin alkunumeroista lähtien.

Jotenkin tuntui siltä, että Kuukkeli koettiin Levillä enemmän riesana kuin mahdollisuutena, ja jo tuolloin aloin mielessäni pohtia oman lehden perustamista naapurikeskukseen. Silloin kuvittelin itsessäni olevan vielä virtaa sellaiseen.

Kevät 1999 oli viimeinen, kun Lomakylä Kotikuusen keittiössä tehtiin ruokaa. Kylmämaan Asmo ruokki niin Kotikuusen asiakkaat kuin muualta tulevat nälkäiset. Kuukkelin toimintaa ruokailut eivät hidastaneet, sillä onneksi toimiston seinät olivat paksut ja ovi ääntä eristävä.

Helmikuun loppupuolella Ylläs ylitti uutiskynnyksen kertaheitolla, kun Kellostapulilla tapahtui lumivyöry. Eero pääsi näyttämään kykynsä tutkivana journalistina ja oli mukana etsimässä mahdollisia uhreja. Niitä ei onneksi löytynyt. Kuukkeli saattoi tarjota lumivyöryn tiimoilta lukijoilleen mielenkiintoisen jutun. Ylläksen yrittäjät puolestaan onnistuivat kääntämään julkisuuden positiiviseksi. Kesängin Keitaan viereen ilmestyi opaste, jossa suuntaa osoittavan nuolen alla luki: Metialumivyöry.

Tilanne olisi ollut aivan toisenlainen, jos lumen alle olisi todellakin jäänyt joku, kuten loppuun asti pelättiin.

Kevään aikana otimme myös yhden teknisen herppauksen: siirryimme digikamera-aikaan. Laite maksoi lähes 15 000 markkaa ja oli olevinaan tosi hieno. Sellainen tuo nykyinen museokampe silloin olikin. Kameran hankintaa vauhditti osaltaan se, että kameralaukku jäi erään juntunteon yhteydessä traktorin alle. Onneksi siinä oli vain salama, josta tuli saman tien entinen.

Kaiken kiireen ja suunnittelun lisäksi seurasin edelleen Käärme-oopperan etenemistä kirjan tekeminen mielessäni.

Syksyn ongelmat oli selvitetty, osa lakaistu maton alle. Harjoitukset käynnistyivät toden teolla Muoniossa tammikuun lopulla. Aikataulusta oltiin reilusti perässä, mutta into oli kova. Olin paikalla nauhurin ja kameran kanssa, samoin kuin kevään myöhemmissä harjoituksissa.

Vaikka Kuukkelia oli sesongin aikana tekemässä neljä henkilöä, vei kevät mehut jokaisesta. Oli aika vetäistä hieman henkeä.

Edessä oli kesä. En osannut aavistaa, kuinka suuren muutosprosessin se elämässäni käynnistäisi.

Kari