|
Kehitysvammaisten
suurtapahtuma Äkäslompolossa
|
| ohjelma |
| Vuosittain järjestettävä kehitysvammaisten kulttuuri- ja elämystapahtuma järjestetään tänä vuonna Äkäslompolossa. Nelipäiväinen Lapin Taika- tapahtuma pyšrähtää käyntiin 1.9. |
| - Tämä valtakunnallinen tapahtuma järjestetään nyt toisen kerran Lapissa ja ensimmäisen kerran matkailukeskuksessa. Kymmenen vuotta sitten tapahtuma oli Rovaniemellä. Näyttää siltä, että tänä vuonna on odotettavissa kaikkien aikojen suurin osallistumismäärä. Selvästi Lappi siis vetää, kertoo Kolarin kunnan toimintakeskuksen johtaja Taru Vaarala. |
| Äkäslompoloon voidaan neljän päivän aikana odottaa jopa 1500 vierailijaa. Osa ihmisistä tulee koko viikoksi, osa vain tapahtumaan ja Lapin alueella asujat saattavat pistäytyä vain päiväksi. Kokonaisväkimäärä on kuitenkin suuri. |
| - Onhan tämä aika iso projekti. Vähän on vatsassa perhosia. Painajaisia en ole vielä nähnyt, Taru Vaarala nauraa. |
| Kultuuria, elämyksiä ja informaatiota |
| Lapin Taika- projektin päätarkoitus on tarjota kehitysvammaisille tapahtuma, josta he saavat tehdä itsensä näköisen. |
| - Tämä on heidän omista taidoistaan ja tuotoksistaan kehittyvä tapahtuma, foorumi heille näyttää omaa osaamistaan. Tapahtumaan on tulossa muun muassa viisikymmenhenkinen bändi Luulajasta, kehitysvammaisten oma ruska-teatteri ja Tornion peikko-teatteri, Taru Vaarala kertoo. |
| Tapahtumapäivien aikana on ajatuksena tarjota elämyksiä, kulttuuria ja myös informaatiota seminaarien muodossa. Lauantain päätapahtuma järjestetään Ihmisen Ringillä. |
| Yksi tapahtuman odotettu kohokohta ovat kehitysvammaisten karaoken SM-kilpailut. |
| - Kilpailuryhmään on kolmekymmentä ilmoittautunutta. Laulukilpailu on yksi niistä tapahtumista, johon varmasti kohdistuu paljon odotuksia, Taru Vaarala kertoo. |
| Lapin Taika -tapahtuman pääjärjestäjiä ovat Kolarin palvelukeskus, Kolarin kunta, Kehitysvammaliitto ja Itse ry. Yhteistyökumppaneita on yhteensä kymmenkunta, ja mukana on järjestäjiä myös Ruotsin puolelta Pajalasta. Tilaisuus on kaikille avoin. |
|
|
|
Äkäslompolo
on selvästi insipiroinut sinettäläistä sanoittajaa Timo Salmea,
joka on tehnyt oheiset sanat jo 90-luvulla. Äkäslompolo ja Ylläs ovat
tulleet hänelle tutuksi pikkupojasta lähtien, koska hänen siskonsa
Aino Friman asuu Hannukaisessa.
|
|
Säveliksi
ja humpan tahtiin sanat muotoili säveltäjä Jyrki Similä. Tuloksena
on uusi Ylläksen maisemista kertova laulu.
|
|
Laulun
voi kuulla Riemuliiterissä Lapin Taika -tapahtuman aikana 1.- 4.9.,
sillä säveltäjä Jyrki Similä on musiikkiohjaajana Kolpeneen palvelukeskuksessa
ja Kolpeneen oma bändi on luvannut ottaa Äkäslompolo- humpan ohjelmistoonsa.
|
|
|
|
|
|
|
|
|