VR:n uudistus hankaloittaa lomasuunnittelua

Talvi ei yllättänyt meitä. Sitä oltiin jo odotettu. Sport Resort Ylläs järjesti ruskan jälkeen Facebook-sivuillaan kilpailun, jossa se arvuutteli, milloin lumitykkikuoro pääsee laulamaan.

Minun arvaukseni oli tyypillisen pessimistinen ja pieleen meni. Tykit käynnistyivät jo lokakuun puolella, kun minä sateisen syksyn siivittämänä veikkasin marraskuuta.

Hieman samaan tyyliin voisi järjestää arvonnan VR:n Facebook-sivuilla: kuka osaa veikata lähimmäksi päivän, jona kulloisenkin sesongin junaliput tulevat myyntiin. Oikein arvanneiden kesken arvotaan kultainen passi, joka oikeuttaa varaamaan lippunsa päivää muita aikaisemmin.

VR:n uusi paikanvarausjärjestelmä otettiin käyttöön lokakuussa. Lippujen ostamiseen tuli mukavia lisätoimintoja, mutta samalla lippujen myyntiajat saivat pyyhkeitä.

Järjestelmäuudistuksen kipukohtia ruodittiin muun muassa Suomen Kuvalehdessä (3.10.), jossa todettiin, ettei enää ole selvää, kuinka paljon aiemmin lippuja voi kulloinkin ostaa.

VR ilmoittaa, että liput tulevat myyntiin vähintään kaksi kuukautta ennen matkaa. Lokakuun alussa yhtiö tiedotti, että joulusesongin liput tulevat myyntiin 16. lokakuuta, hiihtolomasesongin 24. marraskuuta. Pääsiäisestä allekirjoittanut ei löytänyt tietoa. Jatkossa VR pyrkii (omien sanojensa mukaan) siihen, että junaliput olisivat ostettavissa kulloinkin voimassaolevien aikataulujen voimassaolon loppuun.

Onko tämä riittävän aikaisin? Entä jos lykkää kevään sesonkiviikkojen majapaikan varaamisen kunnes junalippu on plakkarissa, saako enää kattoa päänsä päälle. Tai jos varaa majoituksen, voiko olla varma, että paikka junasta heltiää.

Heinäkuussa hallitus ilmoitti junaliikenteen avaamisesta kilpailulle, ja Onnibussi otti uutisen ilolla vastaan. Yritys on ilmoittanut kiinnostuksestaan siirtyä liikennöimään myös kiskoilla. Mutta oli liikennöitsijä kuka tahansa, lentoliikenne kilpailee asiakasvirroista.
Lapin Kansassa (22.10.) hehkutettiin Lapin lentokenttien toista perättäistä supertalvea. Kausityöntekijöitä on haalittu kentille ennätysmäärä, ja tilaus- ja charterlentoja on joillain kentillä jo niin paljon, ettei uusia lentoja mahdu.

Finnair tarjoaa marras–huhtikuussa 430 000 paikkaa Lapin lennoilla. Yhtiö avaa joulukuun puolessa välissä myös suorat lennot Gatwickistä, Pariisista ja Zürichistä pohjoisen kentille. Yhteensä Finnair kasvattaa lentoja Lappiin yli 20 prosentilla.
Finnairilta kerrotaan, että tämän talven kapasiteetin kasvu on suurin koko yhtiön 94-vuotisen historian aikana ja että suomalaiset pääsevät Lapin hangille entistä paremmin. Lippujen hinta jääköön nyt ruotimatta.
Myös VR kertoo, että yhtiö pyrkii mahdollisimman kattavaan verkostoon ja että tavoitteena on myöhemmin tänä vuonna tuoda markkinoille myös uusi hakupalvelu, jonka kautta reittien ja liikennemuotojen yhdistelmiä, matka-aikoja ja hintoja voi verrata. Visiona on, että tulevaisuudessa ovelta ovelle pääsee yhdellä lipulla, jonka voi ostaa VR:n palvelusta.

Kuulostaa hyvältä, mutta miten mahtavat yhdistelemiset onnistua, kun aikatauluissa on nykyiselläänkin vaikea pysyä. Kuukkelille junabussiaikataulut laativan Pertti Kuusiston mukaan syys–lokakuussa juna P263 on saapunut Kolariin 25 kertaa ja näistä kerroista se on ollut myöhässä 20 kertaa.

Ennätyspainos osui ja upposi

Mutta hei, tulitte tänne miten tahansa, on ollut ilo huomata, että teitä on enemmän ja enemmän.

12. syyskuuta ilmestynyttä Kuukkelia tilattiin ennätyspainos, 18 000 lehteä. Näistä 2 000 lehteä meni tilaajille, loput ilmaisjakelupisteisiin. Hieman empien tein tilauksen, mutta niinpä vain lehti hiipui hyllyistä pari päivää ennen kuin tämä numero saateltiin painoon.

Kuten Visit Arctic Europen Rauno Posio sisäsivuilla toteaa, tilannetta voi kuvailla yhdellä lauseella: Matkailu kasvaa. Sitä meidän alati kasvava lehtimenekkimmekin heijastelee.
Ylläksellä 30.10.2017
Satu Renko