Parasta A-luokkaa

Ylläksen seudun vesistöt ovat viime aikoina saaneet erityishuomiota. Niiden tilaa ja virkistyskäyttöä kartoitetaan projektissa, joka alkoi kesällä ja jatkuu syksyn.

Projektin tarkoituksena on selvittää vesistöjen ulkoiset ja ja sisäiset kuormittajat ja suunnitella toimenpiteet vesistöjen virkistyskäytön tukemiseksi.

Kolarin kunnan hallinnoimaa projektia rahoittaa ely-keskus.

Vesistöteemalla jatkettiin elo–syyskuun vaihteessa, kun Lappean Lomassa järjestetyssä lohiseminaarissa keskusteltiin Tornion-Muonionjoen vesistön vaelluskalataloudesta ja kalastusmatkailun kehittämismahdollisuuksista.

Seminaarissa pääsivät ääneen yrittäjät, kunnat ja viranomaiset. Mukana oli myös Lapin kansanedustajia.

Keskustelu kävi kiivaana, aiheena jokivarren lohestuksen nykytila ja tulevaisuus. Nykytilaa, lähinnä tätä kesää, kuvailtiin sanoilla ennätyshuono ja katastrofaalinen. Tulevaisuutta pidettiin lohduttomana, jos lakinikkarit eivät ymmärrä lohen merkitystä jokivarrelle.

Huoli vesien ja kalastuksen tulevaisuudesta on ollut keskeinen teema myös pitkin vuotta järjestetyissä Hannukaisen kaivoshankkeen vuorovaikutustilaisuuksissa. Kuinka taimenet ja lohi selviävät mahdollisista päästöistä, entä jos tapahtuu jotain, jonka ei pitäisi koskaan tapahtua.

Kaikki nämä – vesistöprojekti, lohiseminaari ja vuorovaikutustilaisuuksien sarja – limittyvät saumattomasti toistensa ympärille. Silti lohiseminaarissa sana kaivos taidettiin mainita vain yhden kerran: ”En ota kantaa kaivosasiaan, mutta sanon, että pidän kalojen puolta”, Tornion-Muonionjokiseuran puheenjohtaja Kalervo Aska totesi omassa puheenvuorossaan.

Kansanedustajatkin pysyivät kommenteissaan visusti Lappean eteläpuolella, merikalastuksessa, sen sijaan, että olisivat todenneet ääneen jokivarren pohjoiset kaivoshankkeet: Pajalan kaivoksen avaamissuunnitelmat ja Hannukaisessa etenevän kaivoshankkeen.

Hannukainen Mining korostaa vesistöjen hyvinvointia yhtenä ykkösprioriteeteistaan, mutta ei ollut lohiseminaarissa kertomassa, kuinka se turvaa lohen elinolosuhteet ja lohimatkailun tulevaisuuden.

Kalastusmatkailun kehittämismahdollisuudet, etenkin hamuilut kansainvälisiä markkinoita kohti, ovat mitä suuremmissa määrin kiinni siitä, kuinka mahdolliset kaivokset hoitavat oman leiviskänsä.

Heti lohiseminaaria seuraavalla viikolla esiteltiin Lapin tärkeät paikat -kyselyn tuloksia. Keväällä tehdyssä kyselyssä vastaajat saivat merkitä kartalle plussin ja miinuksin kullekin alueelle sopivia maankäyttömuotoja. Miinusten ja plussien summana syntyi kartta, joka ilmentää herkkyyksiä ristiriidoille.

On yllätyksetöntä, että juuri Hannukaisen alue komeili ristiriitojen tyyssijana. Sen sijaan ihmetytti, miksei jokivarsi herättänyt vastaajissa tuntoja puoleen tai toiseen. Vai eikö kysely tavoittanut heitä, joille joki ja lohi ovat elinehtoja.

Tilaisuudessa nousivat keskusteluun kestävä kaivostoiminta ja ”luomurauta” – kuinka hienoa olisi, jos tietäisi, että juuri tässä minun älypuhelimessani on ”lähirautaa” Kolarista.

Luomu ja lähituotanto tuntuvat kaukaisilta termeiltä, kun kyseessä on kemikaalien kyllästämä kaivostoiminta.

Kestävän kaivostoiminnan verkoston tavoitteena toki on, että kaikki suomalaiset kaivokset liittyisivät siihen ja sitoutuisivat kestävän kehityksen periaatteisiin.

Korkeimman AAA-luokituksen omaava kaivos on huomioinut muun muassa vesistöjen puhtauden, ympäristön monimuotoisuuden, työturvallisuuden ja ilmastopäästöt. Heikoimpaan C-luokitukseen kuuluva kaivos täyttää vain Suomen lain vähimmäisvaatimukset.

Yhdelläkään kaivoksella ei ole vielä luokitusta. Verkoston pääsihteeri Eero Yrjö-Koskinen kertoi 10. syyskuuta Kuukkelille, että valmistelua on tehty jo kolmisen vuotta, mutta että prosessi on hidas, koska luokituskäytäntö kattaa valmistuessaan kaivoksen koko elinkaaren. Toiveissa on, että ensi vuonna saadaan aikaan ensimmäisiä luokituksia.

Jos kaivostoimintaa ajetaan luonto- ja kalastusmatkailun rinnalle, voiko sitä edes harkita ilman tripla-aata?

Satu Renko
Ylläksellä 11.9.2017