Iso pyörä pyörähti

Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta sukeutui kertaheitolla pro-maastopyöräilijän mekka, kun kesäkuussa uusittu reitistösuunnitelma salli pyöräilyn lähes kaikilla maastoon merkityillä virallisilla kesäreiteillä.

Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa oli aiemmin sallittua ajaa vain puiston halkova Ylläs–Levi-reitti. Nyt alueen kylät ja kunnat yhdistävällä reittiverkostolla on kaikkineen mittaa komeat 900 kilometriä.

Suomen ja maailman mittakaavassa täkäläisellä kansallispuistolla on kaikki mahdollisuudet kiilata suoraan pyöräilyverkostojen kärkikahinoihin. Puistonjohtaja Pekka Sulkavan mukaan maailmalla ei ole tarjolla vastaavaa. Reittejä kyllä on, muttei sellaisia, jotka todella kulkisivat kokonaan maastossa, eivätkä osittain maanteitä.

Toki täkäläisetkin peruspyöräilijälle suositeltavat reitit rajoittuvat Ylläksen lähialueen tuntumaan ja alle sataan kilometriin.

Alueen matkailu on odottanut muutosta vuosia. Painetta on luonut tarve kehittää sekä kesämatkailua että ympärivuotista matkailua. Maastopyöräilystä on jo uumoiltu jopa Lapin kesämatkailun pelastajaa (LK 6.7.).

Miksi pyöräilyn salliminen sitten kesti näin kauan?

Iso pyörä pyörähti vasta jokunen vuosi sitten, kun ympäristöministeriö rinnasti ohjeistuksissaan pyöräilyn kävelyyn. Sen myötä Metsähallitus ryhtyi tarkastelemaan puistojen hoito- ja käyttösuunnitelmia.

Muutos on edennyt aluekohtaisesti, eikä soraääniltä ole vältytty. On epäilty, että luonnonsuojelulliset periaatteet uhrattaisiin matkailulle. Maastopyörää on verrattu jopa mönkijään, joka moottorikäyttöisenä menopelinä painii ihan eri sarjassa.

Metsähallitus seuraa, miten pyöräily Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa vaikuttaa puistoon. Pelkona on paitsi reittien kuluminen, myös pyöräilijöiden poikkeaminen poluilta ja siitä aiheutuvat luontohaitat.

Pyöräilijät eivät ymmärrä huolta, sillä jokainen aktiivisesti maastopyöräilyä harrastava tietää, että pyöräilijän jos jonkun on pysyttävä reitillä – polkeminen reitin ulkopuolella on mahdotonta.

Pyöräilyä ei myöskään nähdä kulutuksen kannalta ongelmallisena liikkumismuotona. Tätä näkemystä tukevat tutkimukset, joita on tehty maastopyöräilyn vaikutuksista ympäristöön.

International Mountain Bicycling Associationin artikkelissa Jeff Marion ja Jeremy Wimpey vertailevat tieteellisten tutkimusten valossa eri liikkumismuotojen vaikutuksia kasvillisuuteen, maaperään, vesistöihin ja eläimistöön.

Tutkimusten mukaan kasvillisuuden kulumiselle ei ole merkittävää eroa sillä, onko kulkija liikkeellä jalkaisin vai pyörällä. Maastopyöräilyn aiheuttama eroosiovaikutus puolestaan on jopa pienempi kuin kävelemisestä aiheutuva.

Tutkimukset eivät tue maastopyöräilyn kieltämistä tai rajoittamista luonnonvarojen tai ympäristönsuojelun näkökulmasta.

Toive lajikohtaisista reiteistä ei sekään ole looginen. Kun kaikkien lajien edustajat kuluttavat samoja polkuja, kulkemisen vaikutus jää mahdollisimman suppealle alueelle.

Maastopyöräily toki tuo lisää käyttäjiä puistoon, sehän sallimisen tavoitteena onkin, mutta silloin kulumisen syytä ei voi hakea lajista, vaan kokonaiskäyttäjämääristä.

Lajijupinan sijaan pitäisi keskittyä tukemaan kestävää käyttöä huolellisella reittisuunnittelulla ja riittävällä kunnossapidolla. Turvallisuuteen puolestaan vaikuttaa paitsi jokaisen kulkijan toiset huomioiva käytös, myös yhtenäinen ja viestinnällisesti selkeä reittimerkintä ja -opastus.

Kehittämistyötä tehdään jo täydellä höyryllä, mutta osittain vapaaehtoisvoimin.

Minkä instanssin taskuista löytyy se raha, jota nyt tarvitaan Lapin kesämatkailun pelastajan ruokkimiseksi?

Tiedäthän, missä kansallispuiston rajat kulkevat ja että kansallispuistossa ei poiketa poluilta? Osoitteesta luontoon.fi löydät lisätietoa kansallispuistossa kulkemisesta.

 Satu Renko
Ylläksellä 17.7.2017