Tossua toisen eteen – Äkäslompolon ympärijuoksussa 143 osallistujaa

22/07/2017

Urheiluseura Ylläksen Nousun järjestämä Äkäslompolon ympärijuoksu juostiin lauantain 22. heinäkuuta. Juha Kaulanen Ylläksen Noususta kertoi, että tapahtuman osallistujamäärä on huidellut joka vuosi jotakuinkin samoissa lukemissa. Tällä kertaa kilpailuun osallistui yhteensä 143 juoksijaa. Heistä 80 kirmasi kilpasarjoissa ja […]

Ylläs Soikoon! täyttää 30 vuotta

18/07/2017

Puheenjohtajan sanat: Ylläs Soikoon! -juhlavuoden ohjelmistoa kootessamme olemme halunneet nostaa Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi esille erityisesti suomalaista tangoa, yhteistyökumppanimme Seinäjoen Tangomarkkinoiden tavoin. Ylläs Soikoon! -tapahtuman alkuvuosista lähtien ohjelmavalinnoissa on pidetty tärkeänä, että esiintymässä on Seinäjoella […]

Koeräjäytyksiä heinä–elokuussa, melua ja tärinää mitataan

18/07/2017

Hannukainen Mining käynnisti heinäkuun puolivälissä vanhalla kaivosalueella Laurinojan louhoksen läheisyydessä koetoiminnan rikastuskokeita varten. Työt suoritetaan arkisin päiväsaikaan ja ne aloitettiin pintamaan poistolla. Ensimmäiset 1–2 räjäytystä tehdään heinäkuun lopussa tai heti elokuun alussa ja seuraavat 1–2 […]

Kansallispuisto avattiin pyöräilylle: ”Maailmanluokan mahdollisuus”

18/07/2017

Pyöräily Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa on nyt sallittua kaikilla maastoon merkityillä virallisilla kesäreiteillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ylläksellä pyöräily nähdään avaimena kesämatkailun kasvuun ja tunturikeskusten synergiaetuna. – Nyt ehkä suurin haaste on saada toimijat ymmärtämään, kuinka isosta […]

Kolari–Muonio-tietä korjataan – Kierrä työmaa Ylläksen kautta!

18/07/2017

Kolarin ja Muonion välistä tietä korjataan, ja siitä tehdään  Muonion kirkonkylän  eteläpuolella ”älytiekin”. Varsinkin tuolla osalla tietyöalue oli ainakin viikolla 27 erittäin karkealla sepelillä. Tie korjaus näkyy kyllä Kolarin päässäkin.  Skanska korjaa Ylläsjoen ylittävää valtatie […]

Iso pyörä pyörähti

18/07/2017

Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta sukeutui kertaheitolla pro-maastopyöräilijän mekka, kun kesäkuussa uusittu reitistösuunnitelma salli pyöräilyn lähes kaikilla maastoon merkityillä virallisilla kesäreiteillä. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa oli aiemmin sallittua ajaa vain puiston halkova Ylläs–Levi-reitti. Nyt alueen kylät ja kunnat yhdistävällä reittiverkostolla […]

Kuvia ja kertomuksia Ylläksen kesätapahtumista

18/07/2017

Ylläksen kesä pursuilee tapahtumia. Alkukesän aikana on muun muassa poljettu, rullahiihdetty, uitu, ajettu romurallia ja ihasteltu kunnan kylien omaa näyttämötaidetta. Jottei paperinen Kuukkeli olisi täyttynyt pelkistä menneistä tapahtumista, teimmekin tällä kertaa koosteen vain verkkosivujemme puolelle. Kurkkaa […]

Kaivosyhtiön tilaisuus mökkiläisille 6. heinäkuuta

03/07/2017

Kuten Kuukkelin kesäkuun numerossa kerrottiin, kaivosyhtiö Hannukainen Mining Oy järjestää heinäkuun alussa kaksi infotilaisuutta: keskiviikkona 5.7. kello 17.15 koetoimintainfon ja torstaina 6.7. kello 15 mökkiläisten keskustelutilaisuuden. Molemmat tilaisuudet pidetään Kolarin kunnan virastotalossa. Koetoimintainfossa kerrotaan tarkemmin […]