Ylioppilaskunnan Laulajien konsertti kappelissa 22. kesäkuuta

Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi Ylioppilaskunnan Laulajat herättää ylioppilaiden kesäkuoroperinteen jälleen eloon.

Kvartetit ja suuremmat yhtyeet konsertoivat kymmenissä paikoissa ympäri Suomea aina vapusta elokuun loppuun.

Ylläkselle kiertue rantautuu juhannuksen aaton aattona, kun Tunturipojat-sekstetti esiintyy Mittumaaritulilla-juhannuskonsertillaan kello 18 alkaen Pyhän Laurin kappelissa Äkäslompolossa.

Konserttiin on vapaa pääsy. Konsertissa kiertää vapaaehtoinen kolehti. Kesän 2017 konserttien tuotoilla YL hankkii maa-alueen, joka muutetaan Metsähallituksen alaiseksi luonnonsuojelualueeksi.

Suomalaisen ylioppilaslaulun perinteet ulottuvat pitkälle 1800-luvulle. Tuolloin laulajakakstoistikot tekivät konserttimatkoja maakuntiin kerätäkseen rahaa ylioppilastalon rakentamiseen. Viime vuosisadan alussa YL:n laulajaveljet kiersivät aktiivisesti pitkin Suomea konsertoimassa. Aikana ennen radiota uusi suomenkielinen kuoromusiikki oli harvinaista herkkua – suurin osa kansasta tunsi Sibeliuksen teokset korkeintaan nimeltä. Kesäkuorot toivat ihmisiä yhteen musiikin ääreen yli sadalla paikkakunnalla. Laulajille vähintään yhtä tärkeää oli kohdata kotimaan luonto, joka toimi myös suomalaisen taiteen kultakauden säveltäjien suurena innoittajana.

YL:n tavoitteena on kesällä 2017 tuoda suomalaista mieskuoromusiikkia joka niemeen ja notkelmaan. Samalla kuorolaiset haluavat haastaa itsensä ja yleisönsä nauttimaan Suomen kauniista luonnosta.