Herätyksen hetkiä ennen kuopan kaivuuta

Saksalaispariskunta tenttasi minua matkalla Ylläsjärveltä Äkäslompoloon: ”Miltä tuntuu herätä joka aamu täällä?”

Ja täällä ei tarkoittanut maisematietä. Täällä tarkoitti Suomen Lappia, erityisesti aluetta Pallas-Yllästunturin kansallispuiston liepeillä.

– Tämä luonto ja puhtaus ovat jotain ainutlaatuista. Lumikin on aivan käsittämättömän valkoista, saksalaiset totesivat.

Saksalaiset matkustivat Kittilään suoralla lennolla ja kiittelivät loistavia yhteyksiä Keski-Euroopasta. Alue oli helppo tavoittaa.

Hiilijalanjäljestään hyvin perillä oleva pariskunta pahoitteli lentokoneen käyttöään, mutta totesi elävänsä muilta osin pienten ekotekojen linjaa noudattaen.

Saksalaisparin naapurimaasta, Ranskasta, Suomea katselee kemiläislähtöinen EU-suurlähettiläs Jari Vilen: ”Euroopasta katsottuna Lapin valtit ovat edelleen samat kuin ennenkin: puhtaus, luonto, sekä se, että lääniä riittää.”(LK 13.3.)

Vilen toteaa, että nämä kolme valttia pitää osata hyödyntää niin, että väki pysyy maakunnan sisällä.

Tunturi-Lapin kunnissa asukasmäärän suhteen suunta on kasvava. Kasvua povataan nykyisen kasvajan, Kittilän, lisäksi myös Kolariin, Enontekiölle ja Inariin – kehityksen junaa puskee eteenpäin erityisesti matkailu.

Myös Vilen uskoo, että Lapissa meneillään oleva matkailubuumi on tähdenlentoa pysyvämpi ilmiö, jonka varaan voi laskea. Silti hän summaa, että teollisuuden ja matkailun pitää pystyä toimimaan Lapissa rinnakkain – tilaa kun on.

Tätä rinnakkaiselon mahdollisuutta on nyt tarkasteltu Kolarissa kolmen vuorovaikutustilaisuuden verran. Aiheina ovat olleet Hannukaisen kaivoshankkeen suunnitelmat yleisesti, vesitase ja vesien hallinta sekä melu ja pöly.

Viimeisimmässä tilaisuudessa tunnelma kiristyi. Kaivosta vastustavat ja luontoarvojen puolesta puhuvat kokivat, että yleisöstä löytyy enemmän tietämystä kuin kaivosyhtiöltä ja asiantuntijoilta.

Asiaa ei helpottanut se, että olennaisia mallinnuksia ei oltu tehty. Pöly- ja melumallinnusten ulkopuolelle oli jätetty kokonaan varsinaisista räjäytyksistä aiheutuva melu ja pöly – räjäytys kun on asiantuntijoiden mukaan kestoltaan niin lyhyt, ettei sillä ole merkitystä.

Vesistä kun puhutaan, nettopositiivinen vesitase huolestuttaa. Siitä kärsivät kaikki kaivosyhtiöt Suomessa, Hannukainen ei ole poikkeus. Seuraukset hallitsemattomista vesimassoista on jo nähty. Kainuun Ely-keskuksen tilaaman ja diplomi-insinööri Anne Tuomelan Oulun yliopistossa tekemän selvityksen päätelmät ovat tässä valossa karut: Kaikki geosynteettisellä materiaalilla pinnoitetut altaat vuotavat ennemmin tai myöhemmin. (Kaleva 24.2). ”Luonnonmateriaalit, kuten turve ja moreeni, päästävät suotovesiä lävitseen. Synteettisillä rakenteilla suotovesien määrää voidaan vähentää huomattavasti, kunhan rakenne on ehjä.” Tuomela toteaa selvityksessään, että yhtenäistä altaiden rakenteiden suunnitteluopasta tai lainsäädännön ohjausta rakenteiden tekemiseen ei ole, eikä edes pinnoitteiden materiaali- ja paksuusvaatimuksia esitetä tarkasti.

Tätä taustaa vasten meidän on siis vain luottaminen, että Hannukainen Mining tietää, mitä tekee.

Se, että vuorovaikutustilaisuuksissa ladellaan tiukkaa tekstiä, on ymmärrettävää. Miten luottaa, jos kysymyksiin ei saada vastauksia tai jos vastaukset vastaavat muuhun, kuin mitä on kysytty?

Ylläkseltä katsottuna Lapin valtit ovat ne samat, jotka Vilen ja uudet saksalaistuttavani näkevät: puhtaus ja luonto.

Sen sijaan teollisuus, Ylläksen kohdalla kaivannaisteollisuus, matkailun kyljessä ei istu alueemme valtteihin, päinvastoin, juuri se saattaa tehdä matkailubuumista pysyvän ilmiön sijaan tähdenlennon.

Kuukkeli jatkaa kaivosasioiden seuraamista ja uutisoi sitä mukaan, kun uutisoitavaa tulee. Tässä vaiheessa uutisoitavaa tulee tiuhaan.

Kun alkukevään lehtiin mahtui lähes jokaiseen kaivosasiaa, sain viestejä, että emmekö voisi olla asiasta hiljaa. Kun julkaisin kaksi edellistä lehteä ilman kaivosasiaa – omasta sairastumisestani johtuen – jo kyseltiin, että ei kai Kuukkeli ole lähtenyt hyssyttelylinjalle.

Aihe on vaikea ja kaikkia on mahdotonta miellyttää. Pidämme esillä asioita, jotka koskettavat aluetta. Kaivos koskettaa.

Mutta palataan vielä alkuun ja saksalaisten kysymykseen: ”Miltä tuntuu herätä joka aamu täällä?”

Olohuoneeni ikkunastani näkyvät kyllä tunturit ja järvi, mutten valitettavasti ehdi viettämään aamujani huokaillen kauneutta, joka edessäni aukeaa. Sen sijaan kiroan kateissa olevia hanskoja ja komennan lapsiani kiskomaan puuroa naamariin.

Silti tuskin menee päivääkään, etteikö ympäröivän luonnon hienouden jotenkin noteeraisi, vaikka vain ohikiitävänä ajatuksena sesongin kiireessä. Puhtaus, hiljaisuus ja valkoinen lumi eivät ole sanahelinää.

Mukavaa, että sinullakin Kuukkelin lukija on mahdollisuus herätä täällä. Jos ei ihan joka aamu, niin ainakin lomasi ajan.

Satu Renko
Ylläksellä 23.3.2017