Lisää ”tuijamaisuutta” matkailuun?

Kevätsesonki hyrisee jo lähtökuopissaan. Meillä Kuukkelissa se näkyy lehden ilmestymistahdin ja toimituksen työtahdin tiivistymisenä. Uusin lehti kolahtaa ilmaisjakelutelineisiin ja tilaajiemme postilaatikoihin sesongin ajan joka perjantai.
Kiireen keskellä pitäisi osata pysähtyäkin.
Toissapäivänä pysähdyin. Istuin kello yhdeksältä aamulla 25 asteen pakkasessa teltassa porontaljalla, kourassani mukillinen kuumaa kahvia, edessäni nainen, joka vain nauroi, kun totesin, että olet sinä kyllä ihan hullu.
Tuija Laitakari, Kuukkelin kevään freelancer-kirjoittaja, asuu talven teltassa.
Ei siksi, ettäkö Tuijalta olisi mennyt kämppä alta tai taloudellinen katastrofi puskisi päälle, vaan siksi, koska Tuija haluaa.
Siinä samalla hän kirjoittelee graduaan, suunnittelee omaa matkailualan yritystään ja opiskelee eräoppaaksi.
Teltta siirtyy sinne, minne nainen siirtyy. Sähkön lähde pitää tosin olla lähettyvillä, ainakin välillä.
Palataan toissa-aamuun. Kylmä teltta täyttyi valkoisesta höyrystä, joka nousi hengityksestä ja kuumasta kahvista. Sormia palelsi vaikka kiedoin ne kupin ympärille.
Tuija vakuutteli, että kyllä teltassa asumiseen tottuu, eikä kovakaan pakkanen sen jälkeen enää tunnu, pitää touhuta ja pysyä liikkeessä. Äärimmäisen hyvä makuupussi (tai useampi sellainen) ei myöskään ole haitaksi.
Vaikka tituleerasinkin Tuijaa hulluksi, en voi olla myös ihailematta naisen sissimeininkiä ja sitä, kuinka rohkeasti hän toteuttaa unelmiaan. Niin, uskokaa tai älkää, mutta talviasuminen teltassa voi sekin olla jonkun unelma.
Yksi ainakin on varmaa – näin omistautuneella heittäytymisellä kehittyy vähintäänkin erinomaiseksi eräoppaaksi ja matkailualan yrittäjäksi.
Kun Lapin matkailu kasvaa ja pullistelee niin että karmit paukkuvat, ”tuijille” on tilausta.
Alan sesonkiluonteisuus vaatii monialaista osaamista, notkeutta hypätä pestistä toiseen ja kykyä sulautua yhteisöön kuin yhteisöön.
Tuijan vaiheita päästään seuraamaan tästä Kuukkelista lähtien jokaisessa kevään lehdessä.

Missä kaivoksen kannattajat?

Jos Kolarin kunnasta ei löydy tarpeeksi työvoimaa matkailun tarpeisiin, ei sitä Luonnonvarakeskuksen joulukuussa julkaiseman tutkimuksen mukaan löydy myöskään kaivosteollisuuteen.
Vastanneista kuntalaisista vain 19 prosenttia osoitti kiinnostusta kaivostyöhön.
Kolarin kunnan tammikuun lopulla järjestämä kaavatilaisuus kesti komeat kolme tuntia ja vartin. Tämä kielinee siitä, kuinka vähäisiksi viimeisten vuosien aikana ovat jääneet tilaisuudet keskustella kaivoshankkeesta.
Kun mökkiläiset surivat omien loma-asuntojensa kohtaloa, nousi esille asia, joka on monelta mennyt ohi: kaivospiiripäätöksen jälkeen käynnistyy kaivospiiritoimitus, ja jos kokee, että kaivostoiminnan käynnistämisestä aiheutuu haittaa, pitää tässä kohtaa olla virkkuna ja toimittaa viranomaisille haitta-arvot ja laskelmat korvausvelvoitteen tutkimiseksi.
Ongelmaksi muodostunee kuitenkin se, että jos ja kun kaivosyhtiön mallinnukset eivät ole vielä siinä vaiheessa käyneet läpi viranomaiskäsittelyä, haittalaskelmien tekeminen saattaa olla maallikolle kulmakiven sijaan avolouhoksen kokoinen kompastuskuoppa.
Kaavatilaisuudessa ei nähty liiemmin kunnanvaltuutettuja eikä myöskään heitä, jotka kaivosta kannattavat ja siellä haluaisivat työskennellä.
Toivottavasti 15. helmikuuta järjestettävässä kaivosseminaarissa osallistujaotos on monipuolisempi.

Satu Renko
Ylläksellä 9.2.2017