Laturaivoako jo Ylläksenkin laduilla?

Kyllähän kaikki ovat nähneet ladullakävelijöitä, varsinkin Äkäshotellin läheisillä laduilla? Useimmiten he ovat ulkomaisia vieraitamme, ja kun heille olen ystävällisesti kertonut vaihtoehdoista, ovat he ystävällisesti kiitelleet. Joskus kertoneet myös, että ovat saaneet oppailtaan kartan, jossa kerrotaan ko. reitin olevan kävelyreitin. Ja onhan se kesäisin ja tieto vaelluskartasta peräisin.
Mutta tapahtuipa torstaina 2. helmikuuta pitkästä aikaa sitä laturaivoakin?
Tulin brittioppilaiden kanssa viimeisen kurssipäivän hienolta 20 km loppuretkeltä. Noustessamme viimeistä mäkeä kohti Äkäshotellin maaliporttia, käveli keskellä latua mäkeä alas perhe? Isä, äiti, teini ja musta koira? Kysyin heiltä: ”Oletteko suomalaisia?”
Mutta siitä alkoikin melkoinen sättiminen… ” Älä kuule tule siihen räksyttämään. On koko päivä lasketeltu, polvikin on kipeä, ja on tästä muutkin kävelleet… ”  Eipä minulle tullut muuta mieleen kuin kiitellä!
Huvittavaa oli vielä sekin, kun loppuseremonioiden jälkeen ajoin kotiini Nilivaaraan, niin sinnehän perhekin oli kävelemässä!  En viitsinyt pysähtyä ja kertoa, että polvelle olisi tietä pitkin ollut lyhyempi reitti.
Jännityksellä odotan millaisia konflikteja tulee syntymään laduilla ajavien pyöräilijöiden ja hiihtäjien välille. Kunhan kevät etenee, pyörän jäljetkin syvenevät?
Entä moottorikelkat? Parhaat kaksi kelkkaa ajoivat viime viikolla Isomettän nousun alapäästä Äkäslompolon jäälle – keskellä luistelupaanaa (toimituksen huomio: saattoi olla Visma Ski Classics -reittikatselmus, josta juttua paperisen Kuukkelin sivulla 17).
Näihin kaikkiin ”ongelmiin” löytyy kyllä ratkaisuja, jos ne ratkaista haluttaisiin.
Ja kai ne nämäkin ”ongelmat” ovat loppujen lopuksi pieniä, yksittäistapauksia!  Mahtavaa on täällä koko talvi hiihtää hienosti tehdyillä laduilla ja laskea hyvin ajetuilla rinteillä.

Kiitos,  Juuso