Kuukkelilla uudet verkkosivut

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, eikös niin? Suunnittelua on tehty paitsi erittäin hyvin, myös hyvin kauan, ja sitä tekemistäkin on loppuvuodesta tahkottu aika vauhdikkaalla tahdilla.

Sen lopputulemana Kuukkelissa otettiin tammikuussa pyrähdys nykyaikaan ja avattiin uudet verkkosivut.

Osoite on yhä sama www.kuukkeli.com, mutta ilme on täysin toinen. Kuukkelin maksullinen näköislehtiversio on myös työn alla, mutta odotuttaa vielä tulemistaan.

Sitä odotellessa sivuilla voi piipahtaa lukemassa ilmaisia juttuja. Koska paperisella lehdellä on runsaat 2 000 tilaajaa, julkaisemme sivuilla vain muutaman pidemmän ja pari lyhyempää juttua per lehti.

Lisäksi teemme sivuille lyhyitä uutispätkiä paikallisista ajankohtaisista asioista. Nämä puolestaan eivät kaikki päädy lehteen.

Matkailun ympärivuotistuessa tunturikylissä ja koko kunnan alueella tapahtuu jatkuvasti, uusien verkkosivujen kautta Kuukkeli pysyy ajan hermolla silloinkin, kun paperinen lehti ilmestyy harvemmin.

Verkkosivuilla annamme tilaa myös teidän lukijoiden mietteille. Etenkin kevään mittaan saamme paljon postia, joka ei aina kaikki mahdu lehden sivuille. Näitä julkaisemme jatkossa netissä.

MAINOSTAJA, näy verkossa!

Kuukkelin vanhoilla sivuilla ei ollut mainos-paikkoja, uusilla on. Tarjolla on ensi alkuun neljä banneripaikkaa ja lähtölaukauksen kunniaksi erittäin edullisin hinnoin.

Jos haluat yrityksesi näkyvän Kuukkelin verkkosivuilla, ota yhteyttä osoitteeseen ilmoitukset@kuukkeli.com tai pirauta numeroon 016 569 567.

Hinnassa huomioidaan ympärivuotinen ilmoittelu lehdessä.

Olemme myös FACEBOOKISSA!

Kuukkeli on sen verran täpäkkä tapaus, että kun se kerran lähti hurvittelemaan verkkouudistuksella, päätti se saman tien pyrähtää myös Facebookin syöve-reihin.

Katsotaan kevään mittaan, minne kaikkialle muualle Kuukkeli ennättää.

Jos siis Facebook on sinun juttusi, löydät meidät nyt myös sieltä. Tykätään kun tavataan!

Satu Renko