Vanhaa uuden ja uutta vanhan tilalle

Muodin sanotaan toistavan itseään aina tasaisin väliajoin. Uuden tulemisen on kokenut vyölaukku. Kun pidin 90-luvun alkuun asti vyölaukkua, en olisi millään asusteella voinut olla juntimpi. Nyt niitä kutsutaan fitnessbelteiksi tai muilla hienoilla nimillä ja kantaja on suunnannäyttäjä.
Matkailusta puolestaan puhutaan, että se kehittyy koko ajan. Yli 30 vuoden kokemuksella uskallan väittää, että sama sykli näkyy matkailussakin. Sivustatukea havainnolleni löysin netistä, jossa yksi ajattelija väitti, että MaaS, liikkuminen palveluna, on ollut Suomessa jo satoja vuosia sitten. Silloin sen nimi oli hollikyyti eli kestikievarin järjestämä kuljetus seuraavaan kievariin.
Kun tulin 80-luvulla asumaan Ylläkselle, oli täällä meneillään suuri muutos koti- ja majatalomajoituksesta mökki- ja hotellimajoitukseen.
Tason nosto vastasi piilevään kysyntään, vaikka soraääniäkin kuului.
Olin mukana nostamassa entisen ”joukkomajoitustilan” tasoa, kun työmaalle tuli paikan vanha asiakas.
– Nyt kyllä pilataan vanha henki. Täältä on paljon mukavia muistoja, kuului kritiikki.
Kysyimme, missä kriitikko asuu, kun työn alla olevaan tilaan ei ollut tullut puoleen vuoteen yhtään varauskyselyä.
– No, asumme vaimoni kanssa tuolla yhdessä lomaosakkeessa.
Elettiin vuosia, jolloin lomaosakkeet olivat päivän sana. Kotimajoitus ja majoitustilat, joissa oli yhteiset saniteettitilat, muuttuivat ”hätämajoitustiloiksi”, eli ne kelpasivat vain jos muuta ei ollut tarjolla.
Muutos oli ymmärrettävää. Suuret ikäluokat alkoivat silloin tulla ikään, jolloin lapset ovat maailmalla, talo maksettu, kulut pieniä ja pankkitilillä katetta. Omasta rauhasta ja mukavuudesta oltiin valmiit maksamaan.
Nyt koti- ja majatalomajoitus ovat taas trendituotteita. Nimenä ovat vain couchsurfing ja hostel.
Hostel tuskin tarvitsee selitystä, mutta avataan hiukan couchsurfing- eli sohvasurffaus-termiä.
Se perustuu, kuten kaikki uudet palvelukeksinnöt, internetiin. Sieltä löytyy vieraanvaraisuusjärjestö, jonka jäsenet tarjoavat toisilleen ilmaisen majapaikan kotonaan.
Joku voi sanoa, että nuo on niitä nuorison hullutuksia. Se pitää varmaan suurelta osalta paikkansa, mutta kyllä ajassa liikkuu muitakin samantyyppisiä ilmiöitä.
Kävin syksyllä seuraamassa yhden järjestölomamajan menoa kymmenen vuoden tauon jälkeen. Sielläkin oli palattu vanhaan hyvään aikaan. Yhteisten ruskamatkojen osallistujamäärä oli ehtinyt käydä jo hyvin pienenä, mutta nyt tupa ja linja-auto tuntuivat olevan täynnä, vaikka majan taso oli entisellään ja porukka nukkui suurilla siskonpeteillä.
Siellä oli tunnelma, jota matkalaiset varmaan vuosien päästä muistelevat haikeana. Puhetta ja naurua riitti ison majan joka nurkassa.
Oli mukava huomata, että vanha konsti on vähintään yhtä hyvä kuin pussillinen uusia. Tuskin kukaan majan asukas pääsi kokemaan yksinäisyyttä, josta joka viides näkyy tutkimusten mukaan kärsivän.
Luulisi, että yksinäisyyttä potevat vain vanhat ja yksin asuvat. Tutkimus kuitenkin yllätti. Kaikkein yksinäisimpiä ovatkin 18–24-vuotiaat – ikäluokka, joka on lähes diginatiivi ja jolla ovat kaikki sosiaalisen median työkalut hallussaan.
Ilmeisestikään virtuaalinen ystävyys ja läsnäolo eivät korvaa luomuversiota.
Tästä päästäänkin virtuaalitodellisuuteen, jossa myös vanha konsti saisi palata takaisin. Vaikka virtuaalitodellisuudesta puhutaan tulevaisuuden asiana, on sitä todellisuudessa ollut iät ja ajat, käyttöliittymä vain on muuttunut.
Yksi virtuaalitodellisuuden muoto on television katselu, mutta se on ehkä kehityksen aallonpohja. Se tuhosi kylästelyn, ilman etukäteistiedustelua tehtävän vierailun, joka ennen suojasi yksinäisyydeltä sekä kylästelijän että kylästeltävän.
Kotikylässäni isä oli viimeisiä kylästelijöitä. Hänellä oli hyvä ase televisonkatselua vastaan. Hän käänteli taloon mennessään eteisessä sähköt pääkatkasijasta pois, jos isäntäväki näytti olevan Kauniiden ja rohkeiden lumoissa.
Paras virtuaalinen todellisuus on ollut ja aina tulee olemaan se ensimmäinen ja halvin, lukeminen.
Siitä virtuaalitodellisuudesta minulla on omakohtaisia kokemuksia, ja yksi oikein hyvin mieleen jäänyt. Muistan, kun lapsuudessa tuli komento metsätöihin, ja Jeff Conter -sarjan lehti meinasi jäädä kesken jännään kohtaan. Niinpä piilotin lehden vaatteisiini.
Pääsin takaisin Jeff Conteriksi, kun kahviveden hakureissulla kyykistyin kuusenoksien alle ja vedin sadetakin sadesuojaksi. Siitä minut reväistiin takaisin elävään elämään, kun viipymisestäni huolestunut isä tempaisi sadetakin pois ja manasi:”Tääläkö sie p..kele viekhöön luet lehtiä.”
Liekö kirjojen ja lehtien lukeminen ollut enne, kun olen tehnyt lehtiä jo yli 18 vuotta, ja jos lasketaan mukaan edellisen työpaikkani asiakaslehtiset, aikaa on kulunut jo yli 20 vuotta.
Olemme varmaan kaikki samaa mieltä, että se alkaa olla tarpeeksi sekä tekijälle että varsinkin lukijoille. Niinpä tämä pääkirjoitus jääkin viimeisekseni.
Kuukkeli siirtyy uuteen komentoon, kun päätoimittaja Satu Renko ottaa nykyistäkin suuremman vastuun Kuukkelin sisällöstä ja myös sen kustantamisesta yrityksensä Luova Media Oy:n kautta.
Toivottavasti historia ei tässäkin toista itseään ja minä palaa 30 vuoden kuluttua päätoimittajaksi, vaan saan pysyä kotonani vanhassa virtuaalitodellisuudessa, lukemisen parissa, vaikka se todennäköisesti sielläkin aiheuttaa manauksen:
– Tääläkö sie p..kele viekhöön luet lehtiä.

Ylläksellä 12.12.2016
Eero Vapa