Kulttuurin ja liikunnan superkesä

Kun olemme selvinneet politiikan superviikonlopusta – toivottavasti vähin henkisin vaurioin – on aika suunnata katseet Ylläksen kesään, josta näyttää tulevan todellinen superkesä, ainakin tapahtumilla mitattuna. Se ylittää kohta meneillään olevan urheilun superkesänkin.
Jo viime kesä oli tapahtumarikkain, mitä Ylläksen matkailuhistoriassa on koettu, mutta tämä kesä näyttää ylittävän senkin.
Tarjolla ovat kesän ja ruskan vanhat tutut tapahtumat, kuten juhannusjuhlat, Ylläs Soikoon!, Ylläksen harmonikkaleiri ja -kilpailu, kuorolaulun Ylläs Acappellas, Tori-ja metsäpäivät. Vain syksyinen ja Ihmisen Ringissä esitetty Pieni kansani laulu jää nyt pois. Ihmisen Rinki ei kuitenkaan hiljene, vaan siellä on elämää syyskuun lopulle asti.
Syyskuun alkupäivinä siellä katsotaan taas Kino Ylläksen elokuvia taivasalla. Ihmisen Ringissä vapistaan muun muassa uuden kotimaisen kauhuelokuvan, Taneli Mustosen Bodomin, värisyttämänä. Festivaalin toisen esityspaikan, Luontokeskus Kellokkaan, ohjelmistosta mainittakoon vaikka ensimmäinen suomalainen Cannes-voittaja, Juho Kuosmasen Hymyilevä mies.
Eikä siinä vielä kaikki Ihmisen Ringistä. Kino Ylläksen jälkeen, torstaina 8. syyskuuta alkaen, Ihmisen Rinkiin saapuu Rovaniemellä vuodesta 2010 toiminut Lentävän Poron Teatteri, joka on sovittanut näyttämölle Veikko Huovisen Veitikan. Veitikka on silmäkulman lisäksi Ihmisen Ringissä ruskan lopulle sunnuntaihin 25.syyskuuta asti.
Lentävän Poron Teatterilla on pitkä yhteinen historia yhden Ylläksen kulttuuripersoonan, Cafe Roudan Mikko Lipposen, kanssa. Mikkohan järjestää oman, perinteisen Meän Vestivaalin heinäkuun lopulla Jounin Kaupan Tapahtumateltalla.
Tapahtumateltta on myös Ylläksen Rullahiiihtoviikon keskuspaikka heinäkuun lopulla.
Tästä päästäänkin hyppäämään sopivasti kulttuurista urheiluun. Kesän urheilutapahtumat aloittaa Midnight swimrun heinäkuun 2. päivänä. Siinä juostaan ja välillä uidaan joko pidempi, 30-kilometrinen, tai lyhyempi 20-kilometrinen taival Ylläksen tuntureilla ja järvillä. Siitä on hyvä jatkaa viikon kuluttua Tunturi triathloniin, polkaista seuraavalla viikolla hullun lailla Ylläkseltä Jäämerelle tai juosta NUTS Pallaksessa Ylläkseltä Hettaan polkuja myöten ainakin 119 muun ”hullun” kanssa. Hetan juoksusta voi palautella ja kirmaista viikon kuluttua Äkäslompolo ympäri. Kun järvi on kierretty, on aika siirtyä Ylläksen Rullahiihtoviikon ohjelman pariin tai jos rullasuksien renkaat ovat liian pieniä ympyröitä, tarjolla on samaan aikaan myös legendaarisen Lapponia-hiihdon kesäinen versio, Lapponia-pyöräily.
Tuon rääkin jälkeen pompun pitäisi olla jo niin massiivisessa kondiksessa, että voi kisata Jonnen Pytty -lentopalloturnauksessa ja nakata lopuksi kiekot koriin kaksipäiväisessä Ylläs Ruska Open frisbeegolf-kisassa.
Tapahtumien välillä voi palautella myös retkimelonnan, perho- tai virvelikalastuksen sekä tunturivaelluksen parissa ja valmistamalla itse palauttavia yrttijuomia ja -voiteita ammattilaisten opastuksella.
Kesän lopussa taitaa vielä olla Ylläksen Venetsialaiset ja Oktoberfestejakin näkyy olevan luvassa ja varmasti listasta unohtuikin vielä jotain.
Tapahtumia pitäisi riittää kylliksi kovakuntoisimmallekin, kun täällä tuli jalat kipeäksi pelkästä kirjoittamisesta.

Pitäisikö alkaa kummitella?

Silmiini sattui alkukesästä uutinen, jossa kerrottiin erään eteläsuomalaisen kunnan satsauksista uusien asukkaiden houkuttelemiseksi ja yritysilmapiirin parantamiseksi.
Kunta järjesti muun muassa tutustumisbussimatkoja Helsingistä ja kauppasi omakotialueitaan sekä etätyömahdollisuuksia, ja kas kummaa, uusia omakotitaloja alettiin rakentaa aikaisempaa enemmän.
Kunnan yritysilmapiirin parantamiseen oli monta lääkettä. Niistä kiinnitti huomion yrityskummijärjestelmä. Valtuutetut voivat hakeutua parin kolmen yrityksen kummeiksi. Mikäli ymmärsin oikein, he eivät olleet perinteisiä, tarvittaessa liiketoimintaan neuvoja antavia yrityskummeja, vaan heidän toimenkuvaansa kuului yritysten arkeen tutustuminen muutaman kerran vuodessa ja sen tiedon välittäminen päätöstentekoon.
Yrityskummeus oli vapaaehtoista sekä valtuutetuille että yrityksille.
Olisiko jotain kopioitavaa Kolariin? Bussimatkoja ei kannata alkaa järjestää, vaikka niitä kaupataankin parhaimmillaan parilla eurolla, mutta etätyömahdollisuuden pitäminen esillä olisi nyt enemmän kuin paikallaan. Pitkät pätkät kaunista Tornion-Muonionjoen vartta on valokuituyhteyden tavoitettavissa ja Ylläkseltäkin saadaan kohta kuituyhteys maailmalle. Etätyöstä on puhuttu pitkään, mutta nyt yhteydet alkavat antaa siihen todellisen mahdollisuuden, ja ihmisten työnkuvakin puolesta ajankohta on realistisempi kuin 90-luku, jolloin asiasta kohistiin paljon.
Uutisen kunnassa yrityskummeudella parannettiin yritysilmapiiriä, täällä saattaisi olla tarvetta parantaa tiedonkulkua matkailun ja kuntapäättäjien välillä. Kolarin kunta näyttää tilanneen eräältä konsulttiyritykseltä Hannukaisen kaivoshankkeeseen liittyvän intressien yhteensovittamisselvityksen.
Ne voisivat täydentää hyvin toisiaan. Ehkä silloin havaittaisiin, että kantona kaskessa eivät olekaan pelkästään alueen vanhat jäärät, kuten kaivosseminaarissa näytetään arvioidun, vaan ristiriita on kaivoksen ja sen välillä, minkä takia matkailijat, varsinkin ulkomaalaiset, tulevat tänne.
Hyvää juhannusta!

Ylläksellä 20.6.2016
Eero Vapa

PS. Nyt eletään jalkapallon EM-kisojen jännimpiä hetkiä. Pääseekö kisojen ensikertalainen, Albania, jatkoon ja joukkueen mukana myös ehdoton suosikkipelaajamme Kukeli, vai päättyivätkö kisat heidän osaltaan alkusarjaan Romania-voitosta huolimatta.